luonnonvaralta

Just another WordPress.com site

Month: huhtikuu, 2012

Rakentavan ilmastouutisoinnin jäljillä

Ilmastonmuutos on viime vuosina herättänyt paljon huolta, mutta uutisointia on myös moitittu ilmastoriskien liioittelusta. Tutkimustietoon pohjautuvalle rakentavalle kriittisyydelle on ilmastokeskustelussa selvä tarve. Journalismikritiikin vuosikirjassa 2012 ilmestyneessä ”MOTkotusta ilmastonmuutoksesta” -artikkelissa pureudun rakentavan kriittisyyden haasteeseen. Konkreettisena esimerkkinä käytän YLEn MOT-ohjelman ilmastonmuutosta käsittelevää jaksoa.

Artikkelissa ruodin erityisesti tapoja, joiden kautta ohjelma nosti yksipuolisesti esiin tietyn tyyppisiä näkemyksiä. Päätelminä esitän mm. seuraavaa: Ilmastonmuutos on moniulotteinen ja pitkäkestoinen ongelma. Pelkkä väärinkäytöksiä paljastava ja ongelmia etsivä kriittinen journalismi ei vie siihen liittyvää keskustelua riittävästi eteenpäin. Tarvitaan myös toimintamahdollisuuksia avaavaa, rakentavan kriittistä journalismia, jossa nostetaan monipuolisesti esiin uusia tai unohtuneita ratkaisumahdollisuuksia.

Avarakatseiselle journalismille riittää vastattavaa: Miksi Suomessa ei ole kehitetty määrätietoisesti maatilojen biokaasun tuotantoa, jonka avulla voitaisiin tuottaa uusiutuvaa energiaa, käsitellä jätteitä ja helpottaa vesien rehevöitymisongelmia? Miksi suuren pinta-alan ja harvan asutuksen maassa on hajautetun energiantuotannon sijaan keskitytty ydinvoiman kaltaisiin keskitettyihin energiantuotannon ratkaisuihin? Oliko taannoinen autoverouudistus tehokas tapa vähentää liikenteen päästöjä, kun verotuksen työmatkavähennyksillä samaan aikaan kannustetaan autoiluun? Mikä pidättelee puurakentamista? Kärsivätkö tai hyötyvätkö jotkut kohtuuttomasti ilmastopolitiikan tehottomuudesta tai politiikan tehostamisesta?

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos ei edelleenkään ole mielipidekysymys, vaan tieteellinen tosiasia. Tiede on määritelmällisesti itseään korjaavaa, joten on periaatteessa mahdollista, että ilmastotutkijoiden enemmistö on väärässä. Kyseessä olisi kuitenkin evoluutioteorian kumoutumisen kaltainen tieteellinen mullistus. Näin epätodennäköistä jymyuutista ei käytännössä kannata odottaa. Tämän toivoisi olevan selvä lähtökohta niin tavallisille kansalaisille kuin kriittisille journalisteillekin. Toisaalta, evoluutioteorian tueksi on kertynyt tutkimusta jo yli 150 vuotta, mutta epäilijät ovat yhä vahvoja uskossaan.

Mainokset

Löytyykö vastuunkantajia kaivoksilta?

Talvivaaran kaivokseen liittyvässä keskustelussa huomiota ovat herättäneet kaivannaisten oton välittömät ympäristöongelmat. Hesarin mielipidepalstalla (5.4.) ilmestyneessä kirjoituksessa yritin pohtia myös hieman laajemmin luonnonvarojen käyttöön ja ympäristön kuormittamiseen liittyviä kysymyksiä:

Kaivosteollisuuden ja turpeenoton ympäristöhaitat ovat herättäneet paljon kritiikkiä, ja hyvä niin. Parhaimmillaan kritiikki vie asioita eteenpäin ja auttaa korjaamaan tehtyjä virheitä. Kritiikki osoittaa myös selvän tarpeen nykyistä kattavammalle ympäristön tilan seurannalle ja tiukemmalle viranomaisvalvonnalle.

Pahimmillaan kritiikki vain siirtää ongelmat muualle. Tämä on uhkana viimeaikaisissa puheenvuoroissa, joissa on vaadittu esimerkiksi turpeenoton täydellistä lopettamista tai kritisoitu uraanin talteenottoa kaivosjätteistä.

Toistaiseksi ei ole näköpiirissä tehokkaita keinoja, joilla estettäisiin turpeen korvaaminen muilla fossiilisilla polttoaineilla. Kivihiilen, maakaasun tai öljyn käyttö ei ole ympäristövaikutusten kannalta juurikaan järkevämpää kuin turpeen poltto. Omat vesistömme voivat säilyä puhtaampina, mutta öljyntuotantoalueilla haitat ovat vähintään yhtä suuria eikä ilmastonmuutoksen torjuntakaan edisty.

Kotimaisen uraanin hyödyntämisen kritisointi on samalla tavalla tekopyhää niin kauan kuin saamme suuren osan sähköstämme ydinvoimasta. Talvivaaran kaivosalueen uraanin talteenottoa koskevan kiistan ydin tosin on kaivosyhtiön toimintatavassa, joka on perustellusti koettu harhaanjohtavaksi ja salailevaksi.

Myös tuulivoiman vastustuksessa näkyy sama ilmiö: puhtaampaa energiaa kannatetaan yleisellä tasolla, mutta vastustetaan ankarasti, jos haittojen pelätään ulottuvan omalle tontille.

Pohjimmiltaan ongelmat johtuvat haittojen ja hyötyjen hinnoittelusta ja kohdistumisesta. Nykyinen markkinataloutemme jättää suuren osan haitoista niin sanottuina ulkoisvaikutuksina kokonaan hinnoittelematta. Hyödyt ja haitat myös jakautuvat epäoikeudenmukaisesti. Turvesoiden, kaivosten ja tuulivoimaloiden lähellä asuvat ovat kokeneet tämän omakohtaisesti, kun kiinteistön arvo on alentunut.

Ympäristönsuojelun ydinkysymys on se, miten pystymme pitkällä aikavälillä säilyttämään kohtuullisen hyvinvoinnin ilman että siirrämme ympäristökuormituksemme epäreilusti muiden kannettavaksi. Vastausta tuskin löytyy, jos energian ja luonnonvarojen käyttö jatkossakin kasvaa viime vuosikymmenien tahtiin.