luonnonvaralta

Just another WordPress.com site

Month: marraskuu, 2012

Uusia suuntia ympäristöviestinnän tutkimukselle

Väitöskirjani The environment in the headlines tarkastettiin Helsingin yliopistossa 16.11.2012. Väitöstilaisuus antoi paljon aiheita jatkopohdinnoille ilmasto- ja rehevöitymisuutisoinnista ja yleisemminkin siitä, miten ympäristökeskustelua kannattaisi lähestyä.

Vastaväittäjäni oli aivan erinomainen Victoria Wibeck Linköpingin yliopistosta. Yksi hänen esiin nostamistaan teemoista oli ympäristöviestinnän tutkimuksen suhde monitieteisyyteen. Muutamassa vuosikymmenessä ympäristöviestinnän tutkimus on vakiintunut tunnustetuksi tieteenalaksi omine julkaisuineen ja tutkimusryhmineen. Samalla alan tutkimus näyttää kuitenkin erkaantuneen monitieteellisistä juuristaan. Väitöstilaisuudessa aika avoimeksi jäi, onko tosiaan näin, ja olisiko monitieteistä otetta syytä elvyttää? Mitä monitieteisyys tässä yhteydessä oikeastaan tarkoittaisi?

Oman työni päätavoite oli luonteeltaan kuvaileva: halusin selvittää miten ympäristöuutisointi on kehittynyt Suomessa pitkällä aikavälillä. Eri tavoin muotoiltuja muita apu-, sivu- ja välitavoitteita työstäni löytyy roppakaupalla, kuten Victoria väitöstilaisuudessa ystävällisen painokkaasti osoitti. En työssäni pystynyt antamaan kattavia vastauksia edes kaikkiin itse esittämiini kysymyksiin, mutta mielestäni keräämäni parinkymmenen vuoden aikasarjat uutisoinnista antavat hyvän pohjan jatkotutkimuksille. Paha vain, että usein jatkotutkimuksetkin herättävät enemmän uusia kysymyksiä kuin vastaavat vanhoihin…

Ilmastonmuutos on viime vuosina ollut ympäristöviestinnän tutkijoiden mieliaihe. Ilmastokysymysten tärkeyttä ei käy kieltäminen, mutta ympäristöongelmissa on kyse paljon muustakin. Mielenkiintoista olisi tehdä lisävertailuja esimerkiksi luonnon monimuotoisuutta käsittelevän uutisoinnin pitkän aikavälin kehityksestä. Onko viime vuosina tutkijapiireissä paljon tohistu ekosysteemipalveluiden käsite lunastanut paikkansa julkisessa keskustelussa, vai hallitsevatko perinteisemmät luonnonsuojelun näkökulmat edelleen keskustelua elonkirjosta?

Myös vertailut eri maiden välillä olisivat kiinnostavia. On jokseenkin hämmentävää, miten vähän esimerkiksi Suomen ja Ruotsin ympäristökeskustelua on vertailtu. Useimmat eri maiden keskustelua vertaileeet tutkijat ovat ottaneet vertailun kiintopisteeksi englanninkielisen lehtikirjoittelun. Englanninkielisen uutisoinnin merkitys on oleellinen erityisesti ilmastonmuutoksen kaltaisista globaaleista ongelmista keskusteltaessa. Silti paikallisten tulkintojen ja keskustelutapojen merkitystä ei kannattaisi aliarvioida.

Sanomalehdet ovat edelleen tärkein ympäristöviestinnän tutkijoiden käyttämä aineistolähde. Perinteinen printtimedia on menettämässä nopeasti merkitystään, eikä sosiaalisen median merkitystä ympäristöviestinnälle ymmärretä vielä läheskään riittävän hyvin. Tässäpä haastetta, varsinkin kaltaisilleni laajojen sanomalehtiarkistojen penkomiseen mieltyneille tutkijoille.

Väitöskirjani sisälsi vain yleispiirteisen luokittelun keskustelun aihepiireistä ja aineistosta valikoitujen otosten yksityiskohtaisempi luokittelu auttaisi epäilemättä syventämään tulkintoja. Kehittämälläni luokittelulla pyrin erottelemaan jutut, jotka keskittyvät ympäristökysymyksiin sekä jutut, joissa ympäristökysymykset mainitaan enemmän tai vähemmän ohimennen. Väitökseni yksi keskeinen väite oli, että tärkeitä ovat nimenomaan ne jutut, jotka mainitsevat ympäristökysymykset, mutta keskittyvät muihin asioihin. Yleensä tällaisia juttuja ei oteta lainkaan mukaan ympäristöviestinnän tutkimusaineistoihin. Tätä käytäntöä voi kritisoida väitöstyöni pohjalta.

Näyttää siltä, että suuri osa ympäristökeskustelusta käydään varsinaisen ympäristöuutisoinnin ulkopuolella. Ilmastokysymykset mainitaan varsinaista ilmastouutisointia useammin sellaisissa jutuissa, jotka käsittelevät aivan muita aiheita. Oma olettamukseni on, että laaja-alaisten ja monimutkaisten ympäristöongelmien ratkaisu vaatii nimenomaan tällaista laaja-alaista keskustelua eri yhteyksissä. Ympäristöasioista kiinnostuneet kyllä lukevat ympäristöjuttunsa. Oleellisempaa on se, millaista tietoa ympäristökysymyksistä muut ihmiset saavat. Heitä taitaa kuitenkin olla enemmistö.

Keskustelu jatkukoon, eri yhteyksissä.

Mainokset

Tarvitaanko uusia hyvinvoinnin mittareita?

Lukuisia uusia tai ”vaihtoehtoisia” hyvinvoinnin mittareita on viime vuosina ehdotettu  bruttokansantuotteen rinnalle tai sen korvaajiksi. Ehdotukset ovat osin hyvinkin perusteltuja, mutta keskustelussa jää usein vähemmälle huomiolle se, että uudenlaiset mittarit eivät automaattisesti johda parempaan päätöksentekoon.

Aki Suokko  ehdotti Helsingin Sanomissa (18.11.), että Suomeen pitäisi perustaa tutkijakoulu, jossa kehitettäisiin uusia hyvinvoinnin mittareita päätöksenteon perustaksi. Uusista mittareista on helppo innostua, mutta ne tuskin riittävät ratkaisemaan talouteen, luonnonvarojen käyttöön tai ihmisten hyvinvointiin liittyviä pulmia.

Erilaisia maailman tilaa kuvaavia mittareita on jo nyt yllin kyllin, eikä ainakaan tiedon puute estä järkevien päätösten tekemistä. Suomessa tietopohja on erityisen hyvä. Tiivis yhteenveto erilaisista mittareista löytyy vaikkapa http://www.findikaattori.fi -palvelusta. Tiedon puutetta suurempi ongelma on se, että mittareita ei hyödynnetä kovinkaan paljon päätöksenteossa.

Nykyinen tapamme suhtautua pitkän aikavälin kestävyyden mittareihin on kuin rattijuopolla, joka ei välitä liikennemerkeistä, punaisella vilkkuvasta bensiinimittarista eikä ylinopeudella sojottavasta nopeusviisarista. Ylinopeudesta napakasti ilmoittava navigaattori saattaa saada jokusen rattijuopon järkiinsä, mutta toisille uudet välineet tarjoavat vain entistä tarkempaa tietoa siitä, miten ratsiat vältetään.

Uusien mittareiden kehittämistä tärkeämpää on pohtia sitä, miten olemassa olevia mittareita käytetään päätöksenteossa. Tätä tutkittiin viime vuonna päättyneessä monikansallisessa POINT-hankkeessa. Sen tulokset vahvistivat, että yhteiskunnallista ja ekologista kestävyyttä kuvaavien indikaattoreiden suora käyttö päätöksenteossa on jäänyt vähäiseksi ja rajoittunut pienen piirin sisäiseksi niin EU-tasolla kuin Suomessakin.

Lukuisia uusia hyvinvoinnin mittareita kehitetään jo eri puolilla maailmaa ja tätä kehitystä on syytä seurata meilläkin. Ensisijaista on kuitenkin pitää huolta siitä, etteivät nykyiset laajat tiedonkeruun järjestelmät rapaudu ja että tuotettu tieto päätyy nykyistä tehokkaammin päätösten perustaksi. Tässä riittää työsarkaa tutkimuslaitoksille ja päätöksenteon valmistelijoille.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 21.11.2012