Tarvitaanko uusia hyvinvoinnin mittareita?

by Jari Lyytimäki

Lukuisia uusia tai ”vaihtoehtoisia” hyvinvoinnin mittareita on viime vuosina ehdotettu  bruttokansantuotteen rinnalle tai sen korvaajiksi. Ehdotukset ovat osin hyvinkin perusteltuja, mutta keskustelussa jää usein vähemmälle huomiolle se, että uudenlaiset mittarit eivät automaattisesti johda parempaan päätöksentekoon.

Aki Suokko  ehdotti Helsingin Sanomissa (18.11.), että Suomeen pitäisi perustaa tutkijakoulu, jossa kehitettäisiin uusia hyvinvoinnin mittareita päätöksenteon perustaksi. Uusista mittareista on helppo innostua, mutta ne tuskin riittävät ratkaisemaan talouteen, luonnonvarojen käyttöön tai ihmisten hyvinvointiin liittyviä pulmia.

Erilaisia maailman tilaa kuvaavia mittareita on jo nyt yllin kyllin, eikä ainakaan tiedon puute estä järkevien päätösten tekemistä. Suomessa tietopohja on erityisen hyvä. Tiivis yhteenveto erilaisista mittareista löytyy vaikkapa http://www.findikaattori.fi -palvelusta. Tiedon puutetta suurempi ongelma on se, että mittareita ei hyödynnetä kovinkaan paljon päätöksenteossa.

Nykyinen tapamme suhtautua pitkän aikavälin kestävyyden mittareihin on kuin rattijuopolla, joka ei välitä liikennemerkeistä, punaisella vilkkuvasta bensiinimittarista eikä ylinopeudella sojottavasta nopeusviisarista. Ylinopeudesta napakasti ilmoittava navigaattori saattaa saada jokusen rattijuopon järkiinsä, mutta toisille uudet välineet tarjoavat vain entistä tarkempaa tietoa siitä, miten ratsiat vältetään.

Uusien mittareiden kehittämistä tärkeämpää on pohtia sitä, miten olemassa olevia mittareita käytetään päätöksenteossa. Tätä tutkittiin viime vuonna päättyneessä monikansallisessa POINT-hankkeessa. Sen tulokset vahvistivat, että yhteiskunnallista ja ekologista kestävyyttä kuvaavien indikaattoreiden suora käyttö päätöksenteossa on jäänyt vähäiseksi ja rajoittunut pienen piirin sisäiseksi niin EU-tasolla kuin Suomessakin.

Lukuisia uusia hyvinvoinnin mittareita kehitetään jo eri puolilla maailmaa ja tätä kehitystä on syytä seurata meilläkin. Ensisijaista on kuitenkin pitää huolta siitä, etteivät nykyiset laajat tiedonkeruun järjestelmät rapaudu ja että tuotettu tieto päätyy nykyistä tehokkaammin päätösten perustaksi. Tässä riittää työsarkaa tutkimuslaitoksille ja päätöksenteon valmistelijoille.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 21.11.2012

Mainokset