Loppuuko yö?

by Jari Lyytimäki

Ekosysteemi voi hyvin, jos sieltä löytyy tähtitieteilijä. Tällaisen luonnehdinnan indikaattorilajista esittää yhdysvaltalainen tietokirjailija Paul Bogard teoksessaan The End of Night. Jos luonnossa on tarpeeksi pimeää tähtihavaintojen tekemiseen, on siellä riittävän häiriötöntä myös monimuotoiselle elonkirjolle.

Keinovaloista taivaalle sinkoutuva valosaaste on jo hävittänyt Linnunradan ja useimmat tähdet kaupungeissa asuvien ihmisten silmistä. Bogard ounastelee, että vaurailla alueilla eläviä ihmisiä vaivaa pimeänpuutteen oireyhtymä. Kun lapsena ei pysty kokemaan tähtikirkasta taivasta, ei sitä osaa kaivata aikuisenakaan. Niinpä keinovalo vain lisääntyy.

Bogard kuvailee yrityksiään päästä paikkoihin, joissa vielä olisi mahdollista kokea aito pimeys. Helppoa se ei ole, sillä kaupungit loistavat satojen kilometrien päähän ja liikenteen valot viistävät asumattomiakin seutuja.

Eri puolilla maailmaa on ryhdytty toimiin huolimatonta, tarpeetonta ja liiallista valaistusta vastaan. Paikoin valosaasteen lisääntymistä onkin onnistuttu hidastamaan. Pimeän taivaan suojelualueita on perustettu, ohjeita ja lainsäädäntöä kehitetty ja tekniikkaa parannettu.

Lisää aktiivisuutta kuitenkin tarvitaan. Muuten käy niin, että tulevaisuudessa yhä useammasta ekosysteemistä puuttuu tähtitieteilijä ja moni muukin valolle herkkä laji.

Paul Bogard. The End of Night: Searching for Natural Darkness in an Age of Artificial Light. Fourth Estate, 2013.

Tämä kirjaesittely on julkaistu Ympäristö-lehdessä osana laajempaa valosaastetta käsittelevää artikkelia. Paul Bogard esittelee valosaasteen vaikutuksia napakassa kirjoituksessa Yale Environment 360-sivustolla.

Mainokset