EU:n uudet ilmastotavoitteet – tyhmyyttä vai ylimielisyyttä?

Euroopan unioni on jo vuosia halunnut profiloitua globaalin ilmastopolitiikan edelläkävijänä. Tätä linjaa jatkoi komission tammikuussa antama esitys EU:n ilmastopolitiikan uusiksi tavoitteiksi. Ehdotuksen mukaan vuoteen 2030 mennessä pyritään 30 prosentin päästövähennykseen. Vertailuvuosi on 1990.

Komission ehdotusta on moitittu sekä liian lepsuksi että toivottoman tiukaksi. Jopa komission edustajien omat lausunnot näyttävät ristiriitaisilta.

Energiakomissaari Günther Oettinger luonnehti tavoitteita mielenkiintoisella tavalla tilaisuudessa, jonka BusinessEurope-lobbausjärjestö järjesti liike-elämän edustajille 28.1.2014. Ympäristöasioihin erikoistuneen uutistoimisto ENDSin mukaan komissaari kommentoi tavoitteita varsin epäilevään sävyyn: ”Minun pitää hyväksyä tämä tavoite. Joidenkin mielestä tarvitsemme 45–50 %. Joten 40 % oli ja on kompromissi, mutta ajattelen että se on kunnianhimoinen kompromissi ja olen vähän skeptinen.”

Epäilevä asenne tuli vieläkin selvemmäksi, kun Oettinger arvioi, että EU-maiden osuus maailman hiilipäästöistä on nykyisellään 10,6 % ja että osuus putoaa vuoteen 2030 mennessä ehkä 4,5 prosenttiin. Energiakomissaarin mukaan pitää olla ”tyhmä tai ylimielinen” jos kuvittelee että näin pienten osuuksien avulla pelastetaan maailma.

Komission 22.1.2014 julkaisemassa tiedotteessa linja näyttää hyvin erilaiselta. Tavoitteita ei epäillä tyhmiksi eikä ylimielisiksi, vaan niiden korostetaan tukevan muun muassa uusien teknologioiden kehitystä, vakaita ja kilpailukykyisiä energiamarkkinoita ja tuovan työpaikkoja eurooppalaisille. Energiakomissaari itsekin toteaa tiedotteessa uusien ilmastotavoitteiden edustavan EU:n pyrkimystä kilpailukykyiseen ja vähähiiliseen talouteen.

Energiakomissaarin kannanotoista ei välity mielikuvaa järin johdonmukaisesta politiikanteosta. Pikemminkin välittyy mielikuva tuulten haistelusta, jossa sanoma sovitetaan kulloisenkin kuulijakunnan oletettuja mieltymyksiä vastaavaksi.

Pitäisikö poliitikoilta odottaa parempaa? Yleisesti hyväksytyn ihanteen mukaan julkisen päätöksenteon pitäisi nojata parhaaseen mahdolliseen tietoon, ei pelkkiin arvostuksiin, mielipiteisiin tai voimakkaiden eturyhmien näkemyksiin.

Tietoa pyritään tuomaan päätöksentekoon muun muassa erilaisten arviointien avulla. Ongelmana on, että tieto monimutkaisista ilmastokysymyksistä on moniulotteista ja epävarmaa. Ilmastopolitiikkaan liittyy kosolti sivuvaikutuksia, joita on vaikea ennakoida. Oleellisin tieto ei ehkä kuvaakaan sitä, mikä on optimaalisin päästöjen vähennysprosentti, vaan sitä, millainen vaikutusten kirjo tavoitteisiin liittyy.

Epävarmuuksia emme saa milloinkaan kokonaan poistettua. Silti nykyistä paljon tiukempien ilmastotavoitteiden asettaminen voi olla järkevää, jos niiden avulla saavutetaan suuria oheishyötyjä.

Yksi asia on kuitenkin varma. Kunnianhimoisessa ilmastopolitiikassa ei ole kyse pelkästä valinnasta tyhmyyden ja ylimielisyyden välillä.

Kirjoistus on julkaistu CO2-raportin blogissa. Sivuvaikutuksia ja niistä käytävää keskustelua pohditaan enemmän SIHA-hankkeessa.

Mainokset