Heuristiikka avaa ympäristönsuojelun solmuja

Ympäristökysymyksiä koskeva tieto on epävarmaa ja ongelmien ratkaisu tuottaa herkästi uusia ongelmia ja ristiriitoja. Vastajulkaistu suomalaisten tutkijoiden toimittama kirja, Transdisciplinary sustainability studies, painottaa, että toimivien ratkaisujen löytämiseen tarvitaan heuristista ajattelua.

Kirjan ovat toimittaneet Katri Huutoniemi ja Petri Tapio. Kirjassa on mukana yhdessä Lars Kjerulf Petersenin kanssa kirjoittamani luku, jossa käsitellään erilaisia ekosysteemipalveluiden hahmottamiseen liittyviä heuristiikkoja.

Mutta mitä ovat heuristiikat? ”Heuristiikalla tarkoitamme ajattelun välineitä, joiden avulla on mahdollista jäsentää ongelmaa ja löytää siihen ratkaisuja”, kuvailee kirjan toimittaja, tutkija Katri Huutoniemi Helsingin yliopistosta. ”Heuristiikan avulla voidaan etsiä tieteenalarajat ylittäviä reittejä ongelmallisten tilanteiden kohtaamiseen ja tarkasteluun.”

Yleensä tutkijat tarjoavat ongelmien ratkaisuiksi yhä täsmällisempiä menetelmiä – kerätään tarkempaa tietoa, lisätään muuttujia matemaattiseen malliin tai hahmotetaan vaihtoehtoisia skenaarioita päätöksenteon tueksi.

Monet ongelmat kuitenkin pakenevat täsmällisiä ratkaisuja – ne ovat monitahoisia, monimutkaisia ja moniarvoisia. Kun esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden suojelussa painotetaan kaupunkimetsän päivällä tuottamia virkistyshyötyjä, unohdetaan herkästi että yöllä luonto voidaan kokea pelottavaksi paikaksi.

Kun kaupunkipuistoja nakerretaan vähä vähältä rakentamiseen, voi jäädä huomiotta että tietyn pisteen jälkeen viherlaikkuja on jäljellä niin vähän, ettei niistä ole juurikaan iloa ihmisille eikä muulle luonnolle. Tällainen tilanne syntyy herkästi, kun ajattelua ohjaa heuristiikka, jonka mukaan viheralueista saatava hyöty muuttuu suoraviivaisesti alueiden pinta-alan mukaan.

Kaupunkeja ehkä suunniteltaisiin toisella tavalla, jos ajattelua ohjaisi kynnysarvojen heuristiikka. Sen mukaan mukaan viheralueista saatavat hyödyt voivat muuttua hypähdyksenomaisesti, kun niiden pinta-ala ylittää tai alittaa tietyn kynnysarvon. Tällöin  kaupunkirakennetta ”tiivistettäessä” pitää miettiä hyvin tarkasti, ollaanko jo lähellä kynnysarvoa.

Vaihtoehtoiset heuristiikat voivat varoittaa haitallisista muutoksista, mutta ne voivat myös avata mahdollisuuksia. Esimerkiksi kaupunkien viheralueita ei ole pakko ajatella pelkkinä puistoina. Miten voisimme vaikkapa tunnistaa alueet, joihin lisätty viheralue, vaikkapa viherkatto tai -seinä, lisäisi parhaiten hyvinvointiamme. Löytyisikö tällainen alue sisätiloista?

Lisää pohdintaa heuristiikoista löytyy Katri Huutoniemen englanninkielisestä kolumnista.

Mainokset