Kukapa vastustaisi turhan sääntelyn vähentämistä?

by Jari Lyytimäki

Turhien lakien ja kahlitsevien määräysten perkaustalkoisiin on ilmoittautunut monia innokkaita osallistujia. Listoja tarpeettomista säädöksistä on kerätty niin poliittisten puolueiden, median kuin yritystenkin toimesta. Vaalien alla keskustelu aiheesta kiihtyy.

Kukapa vastustaisi turhasta luopumista. Ongelma vain on, että turhuutta on vaikea määritellä vedenpitävästi. On helppoa listata säädöksiä tai määräyksiä, jotka tietyllä hetkellä ja jostakin näkökulmasta tuntuvat tarpeettomilta tai jopa haitallisilta. Paljon vaikeampaa on yrittää ymmärtää, millaisia ovat säädösten pitkän aikavälin vaikutukset koko yhteiskunnalle.

Viimeaikaista sääntelykeskustelua on leimannut moraalinen närkästys, jonka mukaan ihmisten vapautta kahlehditaan tarpeettomasti. Tällainen kysymys ohjaa kuitenkin harhaan, sillä yhteiskunnallisessa sääntelyssä ensisijainen näkökulma ei ole yksittäisen ihmisen oikeus tehdä haluamiaan – viisaita tai tyhmiä – päätöksiä. Kyse on yhteisen edun ja yhteiskunnan toimintaedellytysten turvaamisesta, jopa vuosisatojen aikajänteellä.

Kotimainen keskustelu turhasta sääntelystä luo mielikuvan siitä, että Suomessa olisi poikkeuksellisen paljon erilaisia määräyksiä, sääntöjä ja kieltoja. Tämä mielikuva ei ole kovin uskottava. Lakeja meillä toki on paljon, mutta säädöspohjan laajentuminen on yleismaailmallinen ilmiö. Suomi ei tässä suhteessa ole erityinen poikkeus. Väestönkasvun, kaupungistumisen ja teknisen kehityksen takia yhteiskunnat muuttuvat monimutkaisemmiksi, jolloin sujuvan yhteiselon turvaamiseksi tarvitaan entistä enemmän sääntöjä.

Myös kansainvälistyminen ja ylikansallisten ongelmien hallinta vaativat yhteisten menettelytapojen ja sopimusten kehittämistä. Emme enää pääse pakoon edes Impivaaran korpeen, vaikka yhteiset säännöt karvailta tuntuisivatkin.

Monimutkaistumisen ohella tärkeä syy säädösten lisääntymiseen on elintason kohentuminen. Esimerkiksi melua koskeva lainsäädäntö kehitettiin 1900-luvun jälkipuoliskolla, kun ihmisten elintaso kohosi, eivätkä he enää sietäneet meluhaittoja entiseen tapaan. Kolmas syy on tiedon lisääntyminen. Nykyään tiedämme, että melu on vakavasti otettava terveysriski, vaikka korvia särkevää koneiden jyskettä ja moottoreiden jyrinää aikoinaan ihannoitiinkin edistyksen osoittimina.

Ilmastopolitiikkaan liittyvä sääntely osoittaa ehkä parhaiten tiedon merkityksen. Nimenomaan tutkimustieto on nostanut ilmastonmuutoksen maailmanlaajuiseksi huolenaiheeksi. Osa päätöksentekijöistä on ottanut tämän tiedon vakavissaan. Sen sijaan joidenkin mielestä tutkimustiedon perusteella ei saisi rajoittaa ihmisten ja yritysten toimintavapautta. Ei vaikka tutkimusnäyttö ilmastonmuutoksen haitoista on vuosi vuodelta vankempaa.

Turhaa sääntelyä ja byrokratian valtaa vastaan käymällä on helppo ansaita sankarin sädekehä. Tuikeita tuomioita byrokratialle latelee esimerkiksi Matti Wiberg pamfletissaan Julkea sektori. Hän tuo ansiokkaan selväsanaisesti esiin sen, että verovaroin rahoitettu byrokratia pyrkii pitämään kiinni aiemmasta rahoituksestaan siinä missä kaikki muutkin toimijat. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että kaikki vaatimukset byrokratian ja sääntelyn vähentämiseksi olisivat oikeutettuja.

Vähentämisvaatimukset eivät läheskään aina perustu pelkkään pyyteettömään haluun edistää yhteistä hyvää. Ylisääntelystä puhuminen on myös keino, jonka avulla halutaan päästä eroon itselle epämieluisista määräyksistä, tai ainakin välttää uudet hankalat tai kalliiksi tulevat velvoitteet. Tällöin kyse on taloudellisten etujen turvaamisesta tai poliittisen vallan pönkittämisestä raadollisimmillaan.

Kun säädöksiä on paljon, osa niistä toimii väistämättä huonosti. Tästä huolimatta vain harvat uudet säädökset ovat niin epäonnistuneita, että ne pahentavat tilannetta entiseen verrattuna. Tyypillisempää on, että säädös täyttää ainakin kohtuullisesti aiotun tarkoituksensa, mutta tuottaa samalla odottamattomia sivuvaikutuksia. Nämä vaikutukset voivat olla myönteisiä tai kielteisiä. Esimerkiksi ilmastopolitiikan sivuvaikutuksena energian tuotantovarmuus voi parantua ja meluntorjunta saattaa auttaa myös luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä.

Taikatemppuihin ei kannata uskoa. On epätodennäköistä, että yhteiskunta lähtisi kehittymään suotuisimpaan mahdolliseen suuntaan vain säädöksiä vähentämällä. Emme tarvitse vähemmän, vaan parempia säädöksiä. Keskusteluun tulisi nostaa esimerkkejä sujuvasta sääntelystä ja normien järkevästä tulkinnasta. Hyvien esimerkkien kautta sääntelyä voidaan kehittää sellaisillakin aloilla, joissa ongelmia on. Huonon sääntelyyn ja pelkkiin epäonnistumisiin keskittymällä luomme herkästi vain uusia epäonnistumisia.

Kirjoitus on reippaasti tiivistetty versio Kanava-lehdessä ilmestyneestä katsausartikkelista (Kanava 1/2015, ss. 38-40).

Mainokset