luonnonvaralta

Just another WordPress.com site

Month: helmikuu, 2015

Pelkkää humua vai hämärää hiljaisuutta?

Kuva: Janne Rinne

Kuva: Janne Rinne

Vuoden Tiedekynä 2015 -palkinnon jälkihumussa isännöimme 26.2. Helsingin yliopistolla järjestetyn seminaarin, jossa eri alojen asiantuntijaesitysten pohjalta pohdittiin muun muassa sitä, valtaavatko melu ja keinovalo ympäristömme. Nesslingin säätiön tuella järjestetty seminaari antoi paljon ajateltavaa ja avauksia siihen, miten ääni- ja valomaisemia kannattaisi huomioida suunnittelussa ja päätöksenteossa.

Seminaarin langat piti käsissään kollegani Janne Rinne. Omassa esityksessäni käsittelin lyhyesti valosaasteen ominaispiirteitä ja haastoin yleisöä pohtimaan sitä, missä määrin nyky-yhteiskunnassa voitaisiin palata luontaiseen pimeän, hämärän ja valoisan rytmiin. Vai olemmeko auttamattomasti juuttuneet aina auki olevaan 24/7 -yhteiskuntaan?

Lehtori Tapio Kallasjoki Metropolia-ammattikoulusta esitteli monipuolisessa esityksessään häiriövalon eri lähteitä ja toi esiin keinoja häiritsevän valonkäytön vähentämiseen. Hän muistutti myös häiriövaloa koskevasta standardista, jossa on annettu käyttökelpoisia ohjearvoja häiritsevään valoon puuttumiselle.

Valaistuspäällikkö Juhani Sandström Helsingin rakennusvirastosta konkretisoi niitä erilaisia tarpeita, joita kaupungin hyvän valaistussuunnittelun tulee täyttää. Valaistussuunnittelija Marjut Kauppinen puolestaan esitteli kokemuksiaan käytännön suunnittelusta. Kummassakin esityksessä tuotiin esiin tarve ymmärtää paremmin ihmisten omakohtaisia näkemyksiä hyvästä valaistuksesta ja tuoda nämä kokemukset osaksi suunnittelua.

Ääniympäristön pohdinnan avasi dosentti Outi Ampuja (Trafi/Helsingin yliopisto). Hän esitteli kansalaiskyselyn satona saatuja kuvauksia siitä, miten ihmiset hahmottavat hiljaisuutta. Pelkät desibelit eivät tosiaankaan yksin riitä kertomaan hyvän tai huonon ääniympäristön laadusta, yhtään enempää kuin pelkät luksimäärät kertovat valaistuksen laadusta.

Professori Helmi Järviluoma-Mäkelä Itä-Suomen yliopistosta kertoi tutkimuksista, joissa oli vertailtu äänimaisemia eri vuosikymmeninä eri paikkakunnilla Suomessa ja muualla Euroopassa. Esityksessä nousi esiin sekä äänimaisemien muutos esimerkiksi autoistumisen myötä, mutta myös se, miten helposti totumme tiettyyn äänimaisemaan ja alamme pitää sitä normaalina. Vanhat aineistot vuosikymmeniä sitten vallinneesta tilanteesta nousevatkin arvoon arvaamattomaan, kun yritämme hahmottaa luotettavasti sitä, miltä maailma ennen näytti tai kuulosti.

Ylitarkastaja Jukka Pajala (Suomen ympäristökeskus, Merikeskus) kuunnellutti yleisöllä BIAS-hankkeessa tallennettuja ääninäytteitä Itämeren pinnan alta. Hän myös toi esiin sen, miten eri tavalla ääni käyttäytyy vedessä (ja jäässä) verrattuna ilmaan. Vedenalaista melua on tutkittu vasta vähän, emmekä me ihmiset yleensä ole kuuntelemassa laivojen, veneiden ja vaikkapa kaikuluotainten aiheuttamaa melua.

Seminaarin viimeisen esityksen piti ylitarkastaja Larri Liikonen Uudenmaan Ely-keskuksesta. Hän kertoi meluntorjunnan kehityksestä ja haasteista sekä melun haitoista terveydellemme. Samoin kun keinovalon terveyshaitat, myös melun haitat ovat moninaisia. Ne ulottuvat lievästä ärsyyntymisestä nimeen hautakivessä.

Esitysten aikana ja loppukeskustelussa nousi esiin monia kiinnostavia huomioita. Yksi itseäni mietityttämään jäänyt ajatus on se, että Suomeen pitäisi pikimiten perustaa pimeän taivaan suojelualueita, jotka samalla olisivat luonnonhiljaisia alueita. Monet kansallispuistomme ja luonnonsuojelualueet tarjoaisivat tähän hyviä mahdollisuuksia. Tällaisille alueille näyttäisi olevan tilausta myös kaupunkiseutujen lähettyvillä, alueilla joille urbaanien ihmisten olisi helppo päästä kokemaan hämärää hiljaisuutta.

Seminaari toteutettiin Suomen ympäristökeskuksen, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ja Ympäristötiedon foorumin yhteistyönä. Lisätietoa seminaarista löytyy hankkeen kotisivulta (Suurin osa esityksistä lisätty sivulle).

Pentti Murolen blogista löytyy lisää seminaarin kirvoittamaa pohdintaa meluun liittyen.

Valoja vähemmäksi Riihimäellä?

IMG_1700a

Riihimäen, Hyvinkään ja lähikuntien paikallislehdessä Aamupostissa on keskusteltu kuntien päätöksistä vähentää tai olla vähentämättä katujen ja teiden yöaikaista keinovalaistusta. Keskustelussa on tullut esiin erilaisten näkemysten kirjo, mutta jotakin on jäänyt puuttumaan.

Valojen vähentämisen haittoihin ja kustannussäästöihin keskittyneessä keskustelussa on unohdettu, että valokin voi olla terveyttä ja hyvinvointia heikentävää saastetta, jota ei kannata päästää ympäristöön turhaan. Tämän takia laajoja ulkoalueita kannattaa valaista vain silloin, kun ulkotiloissa liikkuu runsaasti ihmisiä.

Valaistuksen vähentämiseen suhtaudutaan usein tunnepitoisesti: ajatellaan että nyt kehitys pysähtyy ja viimeinen voikin sitten ”sammuttaa valot”. Toisinkin voi suhtautua, sillä kyse on ennemminkin valaistuksen järkeistämisestä kuin vähentämisestä. Turhasta valonkäytöstä luopumalla ja valonkäyttöä tarkentamalla voidaan välttää ympäristö- ja terveysriskejä, parantaa viihtyisyyttä, säästää rahaa ja lisätä turvallisuutta, kun esimerkiksi häikäisy ja häiritsevät kontrastit vähenevät.

IMG_1706a

Mainio säästökohde löytyisi esimerkiksi Riihimäellä oman keittiöikkunani edestä. Pystyn lukemaan sanomalehteä synkeimpänäkin sydänyönä keittiöpöydän ääressä, vaikka kaikki sisävalot ovat sammutettuina. En kuitenkaan suuremmin iloitse tästä veronmaksajien minulle kustantamasta sähkön säästömahdollisuudesta. Sen sijaan suojaudun sälekaihtimien avulla ikkunasta sisään sojottavalta häiritsevältä katuvalolta.

Älykkäämminkin ulkovalaistuksen voisi hoitaa. Katuvalojen sammuttaminen tai tuntuva himmentäminen ydinkeskustan ulkopuolelta esimerkiksi puolenyön ja aamuviiden välillä on kokeilemisen arvoista jo siksi, että vanhaan käytäntöön on tarvittaessa helppo palata vain napsauttamalla valot päälle. Kokeilu ei vaadi suuria investointeja eikä aiheuta pysyviä haittoja.

Ennakkoluuloton suhtautuminen on tässäkin valttia. Vanhassa käytännössä ei kannata pitäytyä vain siksi, että on totuttu pitämään itsestään selvänä sitä, että tyhjätkin kadut ja tiet pysyvät valaistuina yöt läpeensä.

Kirjoitus perustuu Aamupostissa 12.2. ilmestyneeseen mielipiteeseen.

Tavoittaako ympäristötieto käyttäjänsä?

Ympäristöasioista tuotetaan tietoa paljon. Pelkästään Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tutkijat tuottavat joka vuosi satoja julkaisuja. Niiden avulla yritetään edistää tiedettä, tukea päätöksentekoa ja kohentaa yleistä tietämystä ympäristökysymyksistä. Mutta miten hyvin näissä tavoitteissa onnistutaan? Lukeeko kukaan kovalla vaivalla tuotettuja raportteja?

Yksi tapa mitata onnistumista on tutkia sähköisten raporttien latausmääriä. SYKEn julkaisemat raportit on tallennettu sähköiseen HELDA-arkistoon, johon tallentuvat myös tiedot kuukausittaisista latauksista. Nämä tilastot eivät kerro koko totuutta julkaisujen vaikuttavuudesta, mutta voivat antaa suuntaviittoja tiedontuotannolle ja viestinnän kehittämiselle.

Esimerkiksi SYKEn raportteja -sarjan lataustietojen mukaan yhteensä 11 raporttia ylitti 500 vuosittaisen latauksen rajapyykin vuonna 2014. Suosituin raportti käsitteli kemikaaliriskejä ja se julkaistiin keväällä 2014. Kymmenen ladatuimman raportin joukossa oli kaksi muuta vuonna 2014 julkaistua raporttia. Toinen näistä käsitteli kuntien ympäristölupia ja toinen Helsingin alueen yhdyskuntarakennetta.

Capture1

Jokaista SYKEn raportteja -sarjan julkaisua ladattiin vuoden aikana ainakin muutamia kertoja ja vain kolmea ladattiin alle 10 kertaa. Vähiten ladatut raportit olivat pääsääntöisesti rajattuun ammattikäyttöön suunnattuja, suhteellisen vanhoja julkaisuja. Keskimäärin yksittäinen raportti ladattiin vuoden 2014 aikana noin 10 kertaa kuukaudessa. Vaihtelu oli suurta. Suurin kuukausittainen latausmäärä oli 339. Seitsemää raporttia ladattiin yli 150 kertaa kuukaudessa. Korkeat kuukausittaiset latausmäärät johtuivat tyypillisesti raporttien julkistamisesta ja siihen liittyvästä tiedottamisesta.

Capture2

SYKEn raportteja -sarjan lisäksi tietoja löytyy muistakin ympäristöhallinnon julkaisuista. Kaikista SYKEn julkaisuista eniten latauksia ovat keränneet opastyyppiset julkaisut sekä tilastotietoja sisältävät tai tutkimus- ja kartoitusmenetelmiä kuvailevat raportit. Myös ympäristön tilaa ja rakennettua ympäristöä esittelevät julkaisut ovat olleet suosittuja. Neljää SYKEn julkaisua ladattiin vuonna 2014 yli 2000 kertaa. Jotkut vanhatkin raportit voivat herättää suhteellisen paljon kiinnostusta.

Capture3

Ovatko nämä latausmäärät suuria vai pieniä? SYKEn julkaisujen latausmäärät näyttävät vähintään tyydyttäviltä, jos niitä verrataan YK:n alaisen Maailmanpankin (Word Bank) raporttien latausmääriin vuosina 2008–2012. Maailmanpankin tarkastelussa oli mukana 1611 raporttia. Tulokset olivat tylyjä. Miltei kolmannes (31 %) raporteista oli sellaisia, ettei niitä oltu ladattu kertaakaan. Latausmäärä jäi välille 1-100 noin 40 %:ssa raporteista. Vain noin 13 %:ia raporteista oli ladattu yli 250 kertaa viiden vuoden aikana. Luvut olivat yllättävän pieniä, sillä kyseessä on laajasti tunnettu ja arvostettu organisaatio, joka julkaisee pääosin englanniksi ja myös muilla laajasti puhutuilla kielillä. Lisäksi tarkastelluista raporteista noin puolessa nimenomaisena tavoitteena oli mainittu julkiseen tai asiantuntijakeskusteluun vaikuttaminen.

Suomessa ainakin Sitra on julkaissut tietoja omien raporttiensa latausmääristä. Sitran kesäkuussa 2014 ilmoittamien tietojen mukaan vuosina 2013–2014 ilmestyneistä 53 raportista vain kahta ei oltu ladattu kertaakaan. Kolmasosaa raporteista oli ladattu yli 200 kertaa. Tuhannen latauksen rajan ylitti kaksi raporttia kahden vuoden ajanjaksolla.

Latausmääriin ja niiden tulkintaan liittyy monia epävarmuuksia. Raportit voivat esimerkiksi levitä käyttäjien keskuudessa sähköpostien liitteinä, niitä voidaan tallentaa muuallekin kuin viralliseen tallennuspaikkaan tai niitä voidaan tulostaa ja käyttää paperiversioina. Tällöin vilkaskaan käyttö ei näy lainkaan lataustilastoissa. Toisaalta tiedoston lataaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että raportti luettaisiin tai että sitä käytettäisiin kirjoittajan ajattelemaan tarkoitukseen. Raportin ”lukija” saattaa olla vaikkapa verkon sisältöä indeksoiva hakurobotti. Myös itse tilastointiin ja latausten kirjautumiseen ja tallettamiseen liittyy erilaisia käytäntöjä. Helda-arkistosta hakurobottien tuottamat lataukset pyritään suodattamaan pois, mikä voi muuttaa tilastoja jälkikäteisestikin. Tässä esitellyt tiedot on kerätty 13.1.2015.

Epävarmuudet kannattaa huomioida ja epäilyttävissä tapauksissa voi olla syytä päivittää vanha hokema muotoon ”vale, emävale, lataustilasto”. Näin vältytään harhaanjohtavilta päätelmiltä. Liiallisen epäilyn valtaan ei kuitenkaan kannata vaipua. Parhaimmillaan lataustilastot antavat helposti hyödynnettävää ja reaaliaikaista tietoa julkaisujen vaikuttavuudesta.

Tässä kirjoituksessa esiteltyjen tilastojen perusteella on julkaistu myös SYKEn nettiuutinen.

Normitalkoilla parempaa puhtia yhteiskunnan rakentamiseen

Tarpeettomina pidettyjen säädösten, liiallisten lakien ja turhien pykälien karsiminen on herättänyt paljon kiinnostusta viime aikoina. SYKEn Sivuvaikutukset hallintaan: monitieteisen tiedon hyödyntäminen ympäristönsuojelussa -hanke järjesti syys–lokakuun vaihteessa kyselyn, johon vastanneet yli 400 kansalaista kertoivat näkemyksenä ongelmallisimpana pitämästään ympäristösäädöksestä. Kyselyn avulla pyrittiin löytämään erityisesti viestinnän ja vuorovaikutuksen pullonkauloja ja kipupisteitä.

Useimmin vastauksissa nousivat esiin haja-asutusalueiden jäteveden käsittelyä koskevat säädökset, jotka olivat kyselyn ajankohtana muutenkin esillä julkisuudessa. Jätevesisäädöksiin kohdistui perustavanlaatuista kritiikkiä, mutta myös turhia huolia. Ne kohdistuivat ennen muuta lainsäädännön alkuvaiheen ongelmiin, joita on sittemmin korjattu. Selkeää viestintää ja neuvontaa jätevesiä koskevista vaatimuksista kannattaa edelleen jatkaa tarpeettomien huolien poistamiseksi.

Myös erilaiset väärinkäsitykset olivat vastauksissa melko yleisiä. Osa vastaajista esimerkiksi piti asetuksen tavoitetta Itämeren suojelusta suorastaan järjettömänä, vaikka tosiasiassa nykyisen asetuksen ensisijaisena tavoitteena on nimenomaan oman lähiympäristön suojelu. Epäilyt pienpuhdistamojen teknisestä toimimattomuudesta elivät myös vahvoina, vaikka nykyisin on jo tarjolla hyvin toimivia ratkaisuja. Aiemmat ongelmat kummittelevat edelleen epäluuloa aiheuttaen.

Jätevesisäädöksiin kohdistui myös kritiikkiä, johon vastaaminen tuskin onnistuisi, ellei säädöksiä muuttaisi jälleen kerran. Osa vastaajista vaati koko hajajätevesiasetuksen perumista. Vastauksissa kyseenalaistettiin esimerkiksi asetuksen kustannustehokkuus ja kritisoitiin ravinteiden kierrätysmahdollisuuksien heikentymistä. Liittymispakon vesi- ja viemäriverkostoon koettiin joissakin tapauksissa kohtelevan kiinteistönomistajia epäoikeudenmukaisesti. Osittain näihin huoliin on jo vastattu esimerkiksi vesihuoltolaissa määritellyn liittymispakon lievennyksellä.

Kommenttien kirjo oli lavea

Luonnonsuojelu oli toinen aihepiiri, joka sai kyselyssä runsaasti kritiikkiä osakseen. 1990-luvun Natura-keskustelun kuohut näkyivät vastauksissa edelleen epäluottamuksena ympäristöhallintoa kohtaan. Kipukohtia ovat muun muassa suojeltujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen sekä metsästysoikeuksien rajoittaminen.

Paljon kohua herättäneet hehkulamppujen myyntikielto ja kotien energiatodistus nostettiin esiin vain muutamissa vastauksissa. Tämä voi johtua siitä, että nämä aiheet eivät kyselyajankohtana olleet näkyvästi julkisuudessa esillä. Huonolaatuisten energiansäästölamppujen aiheuttama kritiikki on myös laimentumassa, kun paremmat led-lamput ovat nousseet uudeksi vaihtoehdoksi.

Melusäädöksiä pidettiin liian tiukkoina esimerkiksi autourheiluun kohdistuvien rajoitusten takia. Toisaalta meluun liittyviä säädöksiä moitittiin liian löysiksi varsinkin tuulivoimaloiden aiheuttamiin haittoihin liittyen.

Osa vastaajista puolestaan piti joitakin ympäristönormeja kohtuuttoman löysinä. Meluhaittojen lisäksi esiin nousivat varsinkin kaivostoimintaa ohjaavat säädökset, joita pidettiin ympäristönsuojelun näkökulmasta riittämättöminä. Puolustajia löytyi jopa paljon parjatulle haja-asutusalueiden jätevesilainsäädännölle, jonka ongelmaksi nähtiin joissakin vastauksissa pikemminkin asetuksen arvaamattomat muutokset ja kunnittain vaihtelevat tulkinnat kuin liian tiukat vaatimukset.

Yhteisiä näkemyksiä tarvitaan

Yhteistä säveltä on vaikea löytää, jos keskitytään mielipiteiden ääripäihin. Kun yhden vastaajan mielestä sääntelyn ainoa ongelma on se, että ympäristöhallinnolla on liian vähän rahaa kunnolliseen toimeenpanoon ja valvontaan, niin toisen mielestä koko ympäristöhallinto voitaisiin lopettaa yhteiskunnalle haitallisena. Tällaisia näkemyksiä on vaikea sovitella yhteen millään keinolla.

Valtaosa vastauksista kuitenkin antoi toivoa siitä, että vuoropuhelu on mahdollista. Rakentavaa keskustelua peräänkuulutti esimerkiksi vastaaja, jonka mukaan ”Ympäristöä ja vesiä ei pelasteta yksin toimintaa lamauttavilla säännöillä vaan oikeiden menetelmien esittämisellä, sekä kohdennetulla neuvonnalla.”

Kansalaisille pitää pystyä perustelemaan ymmärrettävästi, miksi jokin tyytymättömyyttä aiheutuva säädös on koko yhteiskunnan kannalta hyödyllinen. Jos tällaista ymmärrettävää perustelua ei löydy, kannattaa aloittaa keskustelu mahdollisista muutostarpeista.

Kysely toi esiin myös sen, että pelkkä kansalaisille suunnattu yksisuuntainen neuvonta ei riitä. Viestinnän on oltava kaksisuuntaista vuorovaikutusta, jossa ihmisten huolenaiheet aidosti kulkeutuvat päättäjien ja viranomaisten tietoon. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että säädöksiä muokattaisiin aina, kun joku ilmaisee tyytymättömyytensä. Haitalliset päästöt on syytä puhdistaa, vaikka hinta kovalta tuntuisikin.

Hallinnolla ja poliittisella päätöksenteolla pitää olla kuuntelukykyä, joka auttaa seulomaan esiin oleellisen kritiikin. Ongelmana on, että erityisesti median ja sosiaalisen median esiin nostamista epäkohdista voi tulla niin vuolaita palauteryöppyjä, ettei niiden kunnolliseen perkaamiseen riitä mitkään resurssit.

Selväsanainen viestintä ja johdonmukainen lainsäädäntö auttavat vähentämään kritiikkiä jo ennakolta. Tämä puolestaan helpottaa oleellisen kritiikin esiinpääsyä ja huomiointia. Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että jo olemassa olevat ohjeistukset ja perustelut esitetään selkosuomella ja ne tehdään helposti löydettäviksi.

Yhteiskunta ei tule valmiiksi

Toiveista huolimatta ympäristösääntelyn kokonaismäärää tuskin pystytään vähentämään. Pikemminkin käy päinvastoin, sillä vain harvoja ympäristöongelmia on saatu taltutettua, eivätkä pelkkään vapaaehtoisuuteen perustuvat keinot näytä tehoavan juuri minkään ongelman ratkaisemisessa. Uusia säädöksiä tarvitaan koko ajan vanhojen tilalle niin ympäristöpolitiikassa kuin muuallakin yhteiskunnassa.

Säädösten huolellinen suunnittelu, nykyistä kattavammat ennakkoarvioinnit ja tilapäiset kokeilut rajatulla alueella voisivat parantaa uusien säädösten laatua. Tällöin mahdollisiin ongelmakohtiin voitaisiin puuttua ennen kuin säädökset toteutetaan täysimittaisesti.

Normitalkoot on viimeaikaisessa keskustelussa ymmärretty sääntelyn vähentämiseksi. Perinteisesti talkoita on järjestetty, kun on haluttu rakentaa jotakin. Normitalkootkin kannattaa ymmärtää yhteisenä ponnistuksena, jossa tarkoituksena ei ole hajottaa, vaan rakentaa entistä paremmin toimivia normeja ja säädöksiä.

Kirjoituksen lyhennetty versio ilmestyi Maaseudun Tulevaisuudessa 4.2.2015. Kyselymme tulokset on esitelty tarkemmin hankkeen loppuraportissa.