Pelkkää humua vai hämärää hiljaisuutta?

by Jari Lyytimäki

Kuva: Janne Rinne

Kuva: Janne Rinne

Vuoden Tiedekynä 2015 -palkinnon jälkihumussa isännöimme 26.2. Helsingin yliopistolla järjestetyn seminaarin, jossa eri alojen asiantuntijaesitysten pohjalta pohdittiin muun muassa sitä, valtaavatko melu ja keinovalo ympäristömme. Nesslingin säätiön tuella järjestetty seminaari antoi paljon ajateltavaa ja avauksia siihen, miten ääni- ja valomaisemia kannattaisi huomioida suunnittelussa ja päätöksenteossa.

Seminaarin langat piti käsissään kollegani Janne Rinne. Omassa esityksessäni käsittelin lyhyesti valosaasteen ominaispiirteitä ja haastoin yleisöä pohtimaan sitä, missä määrin nyky-yhteiskunnassa voitaisiin palata luontaiseen pimeän, hämärän ja valoisan rytmiin. Vai olemmeko auttamattomasti juuttuneet aina auki olevaan 24/7 -yhteiskuntaan?

Lehtori Tapio Kallasjoki Metropolia-ammattikoulusta esitteli monipuolisessa esityksessään häiriövalon eri lähteitä ja toi esiin keinoja häiritsevän valonkäytön vähentämiseen. Hän muistutti myös häiriövaloa koskevasta standardista, jossa on annettu käyttökelpoisia ohjearvoja häiritsevään valoon puuttumiselle.

Valaistuspäällikkö Juhani Sandström Helsingin rakennusvirastosta konkretisoi niitä erilaisia tarpeita, joita kaupungin hyvän valaistussuunnittelun tulee täyttää. Valaistussuunnittelija Marjut Kauppinen puolestaan esitteli kokemuksiaan käytännön suunnittelusta. Kummassakin esityksessä tuotiin esiin tarve ymmärtää paremmin ihmisten omakohtaisia näkemyksiä hyvästä valaistuksesta ja tuoda nämä kokemukset osaksi suunnittelua.

Ääniympäristön pohdinnan avasi dosentti Outi Ampuja (Trafi/Helsingin yliopisto). Hän esitteli kansalaiskyselyn satona saatuja kuvauksia siitä, miten ihmiset hahmottavat hiljaisuutta. Pelkät desibelit eivät tosiaankaan yksin riitä kertomaan hyvän tai huonon ääniympäristön laadusta, yhtään enempää kuin pelkät luksimäärät kertovat valaistuksen laadusta.

Professori Helmi Järviluoma-Mäkelä Itä-Suomen yliopistosta kertoi tutkimuksista, joissa oli vertailtu äänimaisemia eri vuosikymmeninä eri paikkakunnilla Suomessa ja muualla Euroopassa. Esityksessä nousi esiin sekä äänimaisemien muutos esimerkiksi autoistumisen myötä, mutta myös se, miten helposti totumme tiettyyn äänimaisemaan ja alamme pitää sitä normaalina. Vanhat aineistot vuosikymmeniä sitten vallinneesta tilanteesta nousevatkin arvoon arvaamattomaan, kun yritämme hahmottaa luotettavasti sitä, miltä maailma ennen näytti tai kuulosti.

Ylitarkastaja Jukka Pajala (Suomen ympäristökeskus, Merikeskus) kuunnellutti yleisöllä BIAS-hankkeessa tallennettuja ääninäytteitä Itämeren pinnan alta. Hän myös toi esiin sen, miten eri tavalla ääni käyttäytyy vedessä (ja jäässä) verrattuna ilmaan. Vedenalaista melua on tutkittu vasta vähän, emmekä me ihmiset yleensä ole kuuntelemassa laivojen, veneiden ja vaikkapa kaikuluotainten aiheuttamaa melua.

Seminaarin viimeisen esityksen piti ylitarkastaja Larri Liikonen Uudenmaan Ely-keskuksesta. Hän kertoi meluntorjunnan kehityksestä ja haasteista sekä melun haitoista terveydellemme. Samoin kun keinovalon terveyshaitat, myös melun haitat ovat moninaisia. Ne ulottuvat lievästä ärsyyntymisestä nimeen hautakivessä.

Esitysten aikana ja loppukeskustelussa nousi esiin monia kiinnostavia huomioita. Yksi itseäni mietityttämään jäänyt ajatus on se, että Suomeen pitäisi pikimiten perustaa pimeän taivaan suojelualueita, jotka samalla olisivat luonnonhiljaisia alueita. Monet kansallispuistomme ja luonnonsuojelualueet tarjoaisivat tähän hyviä mahdollisuuksia. Tällaisille alueille näyttäisi olevan tilausta myös kaupunkiseutujen lähettyvillä, alueilla joille urbaanien ihmisten olisi helppo päästä kokemaan hämärää hiljaisuutta.

Seminaari toteutettiin Suomen ympäristökeskuksen, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ja Ympäristötiedon foorumin yhteistyönä. Lisätietoa seminaarista löytyy hankkeen kotisivulta (Suurin osa esityksistä lisätty sivulle).

Pentti Murolen blogista löytyy lisää seminaarin kirvoittamaa pohdintaa meluun liittyen.

Mainokset