Kurkistus kauas lööppien taakse

by Jari Lyytimäki

IMG_1872

Koitan parhaani mukaan välttää altistumista viinanhöyryisiä sekoiluja, seksiä ja väkivaltaa pursuaville iltapäivälehtien lööpeille. Lukijalleen ne antavat parhaimmillaankin vain pahan mielen. Onneksi näitä aiheita voidaan käsitellä myös ajatuksia herättävällä tavalla. Riihimäen kirjastosta mukaani sattunut Teemu Keskisarjan kirja Kyynelten kallio on tästä mainio esimerkki.

Vuonna 2011 ilmestynyt kirja käsittelee suomalaista rikollisuutta historiallisten lähteiden valossa. Tämäkään teksti ei ole mitään hilpeätä rallattelua. Eniten huomiota saavat seksuaalirikolliset, varsinkin eläimiin sekaantujat.

Ruotsi-Suomessa eläimiin sekaantuminen oli ilmeisesti paljon yleisempää kuin eteläisemmän Euroopan maissa. Jostakin syystä tätä ei koulujen historiankirjoissa ole korostettu. Esivalta yritti ehkäistä eläimiin sekaantumista muun muassa määräämällä, etteivät pojat saa mennä paimentamaan eläimiä metsään. Kansalla ei ollut halua määräystä totella. Naisilla ja tytöillä oli yllin kyllin tekemistä kotonakin, eikä paimentaminen sopinut aikamiesten arvolle.

Käytännössä kiellon valvonta oli onneksi mahdotonta. Byrokratia ei muutenkaan kyennyt toteuttamaan määräyksiä aina aivan pilkulleen. Kuten Keskisarja luonnehtii: ”Kuningas tai valtaneuvosto sai päähänsä jotakin, minkä hovioikeus tai tuomiokapituli välittivät kentälle, maaherra ja kihlakunnantuomari käsittivät käskystä puolet, jäännöstä eivät nimismies ja kirkkoherra osanneet tai viitsineet toteuttaa, joten arki jatkui entisellään.”

Pahoja tapoja suitsittiin ennen muuta Mooseksen laista kumpuavilla kovilla rangaistuksilla. Vaikka Ruotsi-Suomea voi luonnehtia takapajuiseksi maatalousvaltioksi, oli oikeusjärjestelmä puutteistaan huolimatta jo varhain niin kehittynyt, että väärintekijät saattoivat hyvinkin päätyä käräjille vastaamaan teoistaan.

Eläimiin sekaantuja joutui pyövelin käsittelyyn, jos rikkomus luontoa kohtaan pystyttiin oikeudessa näyttämään epäilyksettä toteen. Myös hyväksikäytön kohteeksi joutunut eläin tuomittiin kuolemaan. Sekasikiöiden pelko oli todellinen. Konkreettista tukea pelolle antoi se, että esimerkiksi lehmät synnyttivät silloin tällöin epämuodostuneita vasikoita, tosin aivan luonnollisista syistä.

Oikeusjärjestelmä ei hellinyt murhamiehiä eikä homouttakaan hyväksytty. Kummalliselta vaikuttaa se, että historiallisista lähteistä ei juurikaan löydy tietoja pedofiileistä, jotka nykyään ovat lööppien peruskauraa. Miksei käräjien pöytäkirjoista löydy merkintöjä pedofiilejä vastaan nostetuista syytteistä? Oliko pedofilia ennen yhtä yleistä kuin nytkin, mutta sitä ei kyetty tai haluttu saada kuriin oikeusjärjestelmän avulla? Vai onko pedofilia oikeasti lisääntynyt jonkin nyky-yhteiskuntaan liittyvän tekijän takia? Kumpikaan vaihtoehto ei tunnu kovin mairittelevalta.

Raamatun tulkinnasta kumpuavat oikeusnormit kohtelivat karusti myös aviorikkojia. Rakkaudesta voitiin rangaista kuolemalla, eikä onneton liitto ollut eroperuste. Biologisesti määräytyneet vietit veivät ihmistä kuten nykyäänkin ja todisteet rikoksista tulivat herkästi kaikkien nähtäviksi, koska luotettavia ehkäisyvälineitä ei ollut. Naimisissa olevalle isännälle aviottoman lapsen synnyttänyt piika saattoi säilyttää henkensä valehtelemalla, että oli joutunut vaikkapa tuntemattoman kulkumiehen raiskaamaksi. Tällöin hän välttyi joutumasta syytetyksi avioliiton rikkomisesta.

Onnettomia ihmiskohtaloita riitti Ruotsi-Suomen valtakunnassa. Mutta oli sitä onneakin. Ehkä kaikkein kiinnostavinta Keskisarjan kirjassa on pohdinta siitä, millaisen tiedon varassa rakennamme kuvaa menneisyydestä: ”Olisikohan niin, että lyhyt, epävarma, rikkinäinen ja kivulias elämä oli myös nautinnoista sakea?”

Nykyaikaan asti säilyneet lähteet kertovat tavallisen kansan kohtaloista lähinnä silloin, kun jokin oli mennyt pahasti pieleen. Tavallisen ihmisen tavallisesta elämästä ei jälkipolville paljon todisteita jäänyt: ”Kirjurin ei tarvinnut suoltaa tekstiä kaverin olalletaputuksesta, hyvistä löylyistä, tasapainoisesta aviorakkaudesta, välikohtauksitta vedetystä sikahumalasta, turvallisesta isoisästä, avuliaista naapuruksista, kätevästä lapsenpäästäjäeukosta tai niistä pojista, jotka leikkivät vain käpylehmillä.” Tätä taidan miettiä kun seuraavan kerran joudun katselemaan surkeita lööppejä marketin kassajonossa.

Teemu Keskisarja (2011). Kyynelten kallio. Kertomuksia seksistä ja väkivallasta. Siltala, Porvoo.

Mainokset