luonnonvaralta

Just another WordPress.com site

Month: huhtikuu, 2015

Tutkijan velvollisuus olla äänessä

Capture2Kuva: Peter Milne, Motion Picture Directing

Suomessa sananvapaus on itsestäänselvyys, ongelmat muualla. Näin olen aiemmin ajatellut. Viime aikojen uutiset ovat kuitenkin koetelleet uskoani. YLE kertoi julkisuudessa runsaasti esiintyneen evoluutiopsykologian tutkijan kohtaamasta häirinnästä ja kiusanteosta. Ilmeisesti jotkut kokevat aivan sietämättömäksi vaikkapa tutkimustiedon siitä, että ihmisen käyttäytymistä selittävät evoluutiossa kehittyneet biologiset ominaisuutemme. Naistutkimus, monikulttuurisuuden tutkimus ja ilmastotutkimus ovat myös aloja, joilla toimivat tutkijat ovat ainakin ajoittain joutuneet häirinnän kohteeksi.

Aina asialla eivät ole tutkimukseen vihamielisesti suhtautuvat yksittäiset ihmiset tai ryhmittymät. Joissakin maissa myös julkinen valta pyrkii rajoittamaan tutkijoiden vapautta kertoa tuloksistaan. Nämä maat eivät välttämättä ole yksinvaltaisesti hallittuja diktatuureja. Esimerkiksi Yhdysvaltojen joissakin osavaltioissa on pyritty kieltämään julkisella rahoituksella toimivien viranomaisten ja tutkijoiden oikeus puhua ilmastonmuutoksesta ja Isossa-Britanniassa on rajoitettu tutkijoiden oikeutta olla suoraan yhteydessä toimittajiin.

Vähemmän yllättävää lienee, että Venäjää syytetään sumeilemattomasta valheellisen sotapropagandan levittämisestä ja median käytöstä vallanpitäjien aseman pönkittämiseen. Surkuhupaisuuden rajoja kolkuttelee päätös, jonka perusteella Venäjällä on kiellettyä julkaista julkisuuden henkilöitä esittäviä kuvamanipulaatioita, jotka eivät oikealla tavalla tuo esiin henkilön luonteenpiirteitä.

Venäjän sanavapauden rajoitukset vaikuttavat keskusteluun myös Suomessa. Itseäni kiinnostaisi tietää enemmän esimerkiksi Venäjän ydinvoimaloiden ja ydinjätteiden käsittelyn ongelmista. Kotimaisessa energiakeskustelussa olisi syytä paneutua myös ympäristöongelmiin, joita Suomeen tuotavan öljyn poraaminen, käsittely ja kuljetus aiheuttaa Venäjällä. Vaikka emme näitä ongelmia pysyisikään Suomesta käsin ratkomaan, parempi tietoisuus niistä voisi motivoida tuontiriippuvuuden vähentämiseen, tarmokkaampaan energiansäästöön ja vaihtoehtoisten energialähteiden käyttöönottoon.

Vaikeistakin asioista on uskallettava puhua. Itse ajattelen, että jokaisen verovaroja käyttävän tutkijan velvollisuus on tuoda aktiivisesti ja avoimesti tuloksiaan päätöksentekijöiden ja laajan yleisön tietoisuuteen. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun tieteelliset tulokset näyttävät poikkeavan yhteiskunnassa vallitsevista näkemyksistä. Poliitikkojen vallanhalun, uskonnollisen kiihkoilun tai liikeyritysten edun ei pidä antaa rajoittaa sananvapautta. Tutkijoiden aktiivinen osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun on pitkällä aikavälillä hyödyksi useimmille, vaikka joillekin siitä hetkellistä harmia koituisikin.

Mainokset

Kuuhulluutta ei ole, mutta kuunvalosta kannattaa hullaantua

IMG_0421a

Aprillipäivänä ilmestyi kaksi kiinnostavaa Kuu-uutista. Helsingin Sanomat kertoi tiedesivujen pikku-uutisessaan, että kuuhulluus ja muut Kuun vaikutukset ihmiseen eivät ole totta. Jutun mukaan Kuun vaiheet eivät vaikuta esimerkiksi liikenneonnettomuuksiin, naisten kuukautiskiertoon, masennukseen tai rikollisuuteen. Uutinen perustui Science Daily -sivuston kuvaukseen Nursing Research -tiedelehdessä ilmestyneestä tutkimuksesta.

Samana päivänä New Scientist -lehden verkkosivu kertoi tutkijoista, jotka olivat löytäneet Kuun vaiheiden mukaan elintoimintojaan rytmittävän kasvin. Kasvi erittää pölyttäjähyönteisiä houkuttelevaa mettä vain täysikuun aikaan. Ilmiön havainneet ruotsalaistutkijat pitivät tätä aluksi sattumana ja Kuun mahdollista vaikutusta pikemminkin vitsinä kuin vakavasti otettavana mahdollisuutena. Tarkemmissa tutkimuksissa yhteys osoittautui todeksi, mutta vielä ei tiedetä mikä rytmittymisen aiheuttaa. Kuun valo on kuitenkin todennäköinen selitys.

Kuuhulluus, ihmissudet ja muut urbaanit legendat on hyvä erottaa Kuun kierron todellisista vaikutuksista. Niitäkin on. Toisin kuin Helsingin sanomien jutussa väitettiin, Kuun vaiheet vaikuttavat monin tavoin maallisiin tapahtumiin. Tästä vakuuttuakseen ei tarvitse tehdä muuta kuin mennä seisomaan valtameren rannalle ja odottaa vuorovettä. Myös Kuun valolla on vaikutuksia.

Ihminen on päiväaktiivinen eläin, joka ei ole sopeutunut aistimaan vähäisiä valomääriä. Lisäksi nukumme öisin sisätiloissa, joihin Kuu ei loista edes silloin kun täysikuun aikaan taivas on pilvetön. Siksi Kuun valo ei vaikuta ihmisiin niinkään suoraan valoaistimusten kautta, vaan ennen muuta kulttuuristen ja psykologisten mekanismien kautta. Niinpä ihmissusillakin on ihan todellisia vaikutuksia ainakin viihdeteollisuudelle ja herkkähermoisimmille kauhufilmien katselijoile.

Ennen sähkövalon aikakautta Kuun vaiheilla ajateltiin olevan osuutta moniinkin asioihin maan päällä. Nykyään keinovalot ja valosaaste peittävät kuunvalon luontaisen vaihtelun pahimmillaan kokonaan. Tämän takia Kuun kulttuurinen ja käytännöllinen merkitys on hiipunut. Itsekin pääsen nauttimaan Kuun valosta ja varjoista vain mökkimaisemissa.

Noin puolet nisäkäslajeista ja valtaosa selkärangattomista eliöistä on yö- tai hämäräaktiivisia. Niille kuunvalon peittoava valosaaste voi olla kohtalon kysymys. Ongelmana on, ettei valosaasteen lisääntymisen eikä kuunvalon vaihtelun vaikutuksista luontoon tiedetä vielä kovin paljoa. Pelkkä vitsi kuunvalon vaikutus ympäristöön ei kuitenkaan ole.

Lyhyempi versio kirjoituksesta ilmestyi Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 3.4.2015.