luonnonvaralta

Just another WordPress.com site

Month: marraskuu, 2015

Mustan perjantain historia

Capture

Kulutuskriittiset kansalaisjärjestöt ovat kampanjoineet Black Friday -päivää vastaan joskus ironisellakin otteella.  Kuva: Adbusters

Black Friday, kauppojen joulumyynnin käynnistävä alennusmyynti tuli tänä vuonna ryminällä Suomeen. Musta perjantai -nimityksen kerrotaan periytyvän 1920-luvun Yhdysvalloista. Tarinan mukaan kauppa kävi yleensä alkuvuonna heikosti, minkä takia tilinpidossa käytettiin punaista väriä. Vasta marraskuun lopulla – kiitospäivän jälkeisenä perjantaina – tilikirjoissa voitiin käyttää voittoa kuvaavaa mustaa väriä.

Tarina on hyvä, mutta vain osittain tosi. Black Friday -nimitykselle on useita selityksiä, mutta todennäköisimmin se syntyi 1960-luvulla Philadelphian kaupungissa. Nimitystä käyttivät poliisit, jotka olivat tuskastuneita kiitospäivän jälkeisten alennusmyyntien aiheuttamiin pahoihin liikenneruuhkiin.

Kauppiaat eivät nimityksestä pitäneet. ”Musta” luo jo yksinään negatiivisia mielikuvia, eivätkä asiaa parantaneet mielikuvat ruuhkiin jumiutumisesta. Niinpä päivää yritettiin markkinoida isona perjantaina (Big Friday). Musta perjantai pysyi kuitenkin sitkeästi käytössä. Tämän takia kauppiaat ja mainostajat keksivät 1980-luvulla mustalle perjantaille uuden, vanhaan kirjanpidon käytäntöön liittyvän selityksen, joka ei viitannut kaupankäynnin haittoihin.

Alennusmyyntien huuma voi tuoda hetken lohtua, mutta mustan perjantain todellinen historia on hyvä muistutus siitä, että kestävää hyvinvointia tuskin voidaan rakentaa pelkästään kauppoihin ryntäämällä. Varsinkin joulun odotuksen avajaisiksi mustaa perjantaita paremmin sopii älä osta mitään -päivä.

Mainokset

Tutkimuksia luetaan enemmän kuin koskaan

Tieteellä menee nyt hyvin. Tutkimuksia luetaan ja niihin viitataan enemmän kuin koskaan ennen. Kuulostavatko nämä väitteet omituisilta? Eipä ihme, sillä tiedettä koskeva uutisointi on ollut viime vuosina kovin negatiivista. Valitusvirsiä on kuultu erityisesti kiristyvästä rahoitustilanteesta, mutta myös siitä, että tutkimusraportteja tuotetaan liikaa, niitä ei lueta, eikä niitä hyödynnetä päätöksenteossa.

Myönnän itsekin syyllistyneeni negatiivisten mielikuvien synnyttämiseen. Herättelimme lokakuussa julkaistussa verkkouutisessa lukijan kiinnostusta toistamalla väitteen, jonka mukaan ”90 prosenttiin tieteellisistä julkaisuista ei koskaan viitata, ja 50 prosenttia ei edes lue kukaan tutkimusprosessin ulkopuolinen.” Uutisessa kerroimme alustavista tuloksista, joita saimme kun keräsimme tietoja Suomen ympäristökeskuksen julkaisemien raporttien saamista viittauksista Google Scholar -tietokannassa. Tulokset eivät vastanneet synkkiä ennakko-oletuksia. Kahteen kolmasosaan tarkastelluista julkaisuista löytyi viittauksia, vaikka näitä raportteja ei ensisijassa ole suunnattu tieteelliselle yleisölle.

Twitter:

Twitterissäkin on valiteltu tutkimusten lukijakatoa

Mutta mihin perustuvat väitteet vähäisistä viittauksista ja lukijamääristä? Ainakin väite lukijoiden puuttumisesta kuulosti oudolta. Aiempi selvityksemme Suomen ympäristökeskuksen raporttien latausmääristä ja monien tieteellisten kustantajien sivuilla näkyvät artikkeleiden lataustilastot antavat pikemminkin aihetta epäillä, että lukijoita kyllä löytyy, joskus runsaastikin.

Aloin etsiä väitteiden alkuperää. Pienen nettisurffailun jälkeen löytyi kirjoitus, jonka Indiana Universityn tutkija julkaisi Physics World -lehdessä vuonna 2007. Artikkelin avoimesti saatavilla oleva versio löytyy muun muassa ArXiv-palvelusta. Yleiseen keskusteluun päätyneet väitteet löytyvät heti kirjoituksen alusta:Capture4Artikkeli ei ole tieteellinen tutkimus, vaan ammattiyleisölle suunnattu katsaus, jonka päätarkoitus oli esitellä sitaatioanalyysin hyödyntämismahdollisuuksia fyysikoille. Tästä huolimatta kirjoitukseen on usein viitattu Indiana Universityn tutkimuksena. Ongelmallista on, että viittaus- ja lukijamäärää koskeville väitteille ei kirjoituksessa anneta minkäänlaista lähdeviitettä tai perustelua.

Muut bloggaajat ovat penkoneet asian taustoja. Dahlia Rehmer kertoo blogissaan, että artikkelin kirjoittaneen tutkijan mukaan väitteet ovatkin peräisin lehden toimittajalta, joka lisäsi ne hänen kirjoitukseensa. Indiana Universityn verkkosivuilla olevassa tiedotteessa väite kuitenkin nostetaan esiin nimenomaan tutkijan omana kommenttina:

Capture3Olipa niin tai näin, luotettavaa lähdettä ei näytä löytyvän. Selitys artikkelissa mainitulle arviolle kolmesta lukijasta saattaakin löytyä tutkijoiden toisilleen kertomasta vanhasta vitsistä, jonka mukaan tyypillisen tutkimuksen lukee kolme ihmistä: tekijä itse, tieteellisen lehden toimittaja ja tutkimuksen vertaisarvioitsija. Sarkastiseksi tarkoitettu letkautus onkin ehkä kiertynyt käytäväpuheista ja esitelmien kevennyksistä suurilevikkisen lehden artikkeliin, josta se on poimittu sosiaaliseen mediaan ja verkkokeskusteluihin ilman riittävää lähdekritiikkiä.

Lisäksi näyttää siltä, että keskustelussa menee herkästi sekaisin artikkeleiden viittaukset ja artikkeleiden lukijat. Se, että artikkeliin ei ole viitattu, ei välttämättä kerro mitään artikkelin lukijamäärästä.

Mielikuvat tyypillisen tutkimuksen kolmesta lukijasta vaikuttavatkin siis tuulesta temmatuilta. Todellisuudessa lukijoiden määrää on vaikea arvioida, kun tutkimukset leviävät sekä sähköisinä että painettuina versioina ja niitä on saatavilla niin kustantajien palveluissa, tutkimuslaitosten ja yliopistojen arkistoissa kuin tutkijoiden omilla sivuillakin.

Tutkimustekstien tavoitteena ei yleensä ole viihdyttää suuria massoja, vaan tavoittaa tietyn tieteenalan asiantuntijat. Tästä huolimatta pidän todennäköisenä, että hyviä tieteellisiä käytäntöjä noudattaville julkaisuille lukijoita kertyy keskimäärin reippaasti enemmän kuin kolme. Ja jos avoimen tieteen ihannetta saadaan vietyä oikealla tavalla eteenpäin, lukijamäärä vain kasvaa.