Ympäristöhistorian juuria tonkimassa

by Jari Lyytimäki

IMG_2590

Ympäristökirjallisuuden klassikon voi tunnistaa jo kansikuvasta

Klassikkokirjoja kannattaa lukea aina. Antikvariaatissa käteeni osui kirja, jota en aluksi edes klassikoksi tunnistanut. Kyseessä on yhdysvaltalaisen Fairfeld Osbornin teos Rosvottu kiertotähtemme. Teos ilmestyi suomennettuna vuonna 1952.

Kirja julkaistiin Yhdysvalloissa jo vuonna 1948 ja siitä tuli monille kielille käännetty myyntimenestys. Itselleni kirja oli uusi tuttavuus, vaikka olen jonkin verran pyrkinyt tutustumaan ympäristönsuojelun historiaan. Terveellinen muistutus siitä, että 1960-luvun alku ja Rachel Carsonin Äänetön kevät eivät todellakaan olleet ympäristönsuojelun alkupiste.

Osbornin teos on vieläkin yllättävän ajankohtainen. Kirjan pääpaino on luonnonvarojen käytön ja väestönkasvun suhteessa, mutta siitä löytyy pohdintaa niin ekosysteemipalveluista kuin antroposeenista. Näitä 2000-luvun termejä kirjassa ei toki mainita, mutta käsitteiden takana olevat perusoivallukset ovat helposti hahmotettavissa.

Kirjaa lukiessa mieleeni hiipiikin epäilys siitä, että ympäristönsuojelun ydinkysymyksiä koskeva tutkimus on reilussa puolessa vuosisadassa edistynyt aika vähän.

Yksittäisiä ympäristömuutoksia koskeva tieto on lisääntynyt valtavasti, mutta tietämyksemme siitä, mitä ongelmille pitäisi tehdä, tuntuu edistyvän tuskastuttavan hitaasti. Uskomme vahvasti siihen, että kunhan tietoa tulee lisää, ongelmatkin lopulta saadaan ratkaistua. Tällainen vahva usko tutkimustiedon vaikuttavuuteen voi osoittautua virheeksi.

Yhä yksityiskohtaisempi ympäristötieto voi olla tarpeellista, mutta se ei välttämättä riitä ongelmien ratkaisemiseen. Tutkimusten ja selvitysten tuloksena saattaa olla ”paralysis by analysis” eli kyvyttömyys poimia toiminnan pohjaksi tarvittavaa tärkeintä tietoa alati lisääntyvän nippelitiedon joukosta.

Tiedon lisääntyminen ei aina ja joka tilanteessa olekaan välttämämättä hyvä asia. Ympäristötutkijoilta pitäisi löytyä nykyistä useammin rohkeutta todeta selkeästi, että nyt tiedämme tarpeeksi. Jos tutkijat eivät itse tuo esiin oleellisimpia oivalluksia ja vaadi pontevasti tutkimustietoon pohjautuvia yhteiskunnallisia muutoksia, voi olla turhaa odottaa että poliitikotkaan niin tekisivät.

Elonkehä-lehden numerosta 1/2016 löytyy kirjaesittely, jossa vertailen Osbornin teosta ja tuoreempaa samaa aihepiiriä käsittelevää Olli Borgin ja Maria Joutsenvirran kirjaa Maapallo ja me.

Mainokset