Muovin kierrätyksen uudet koukerot

by Jari Lyytimäki

Lähimarkettimme pihaan oli tupsahtanut keräyspiste muoviroskille. Ehdinkin jo ihmetellä, miksei mitään näyttänyt tapahtuvan, vaikka muovijätteen kierrättämisen piti olla kotitalouksille mahdollista jo vuodenvaihteesta alkaen.

Meillä muovin kierrätys lähti iloisesti käyntiin. Keittiön roskapisteeseen oli helppoa raivata tila kierrätysmuoville, eikä muoviastioiden puhdistaminenkaan pienellä kylmällä vesitilkalla tunnu mitenkään ylivoimaiselta.

Kun paperit ja pahvit, lasi ja metalli kierrätettiin jo ennestään ja eloperäiset jätteet kompostoidaan, näyttää sekajätettä syntyvän meillä yllättävän vähän. Siitäkin huolimatta että PVC-muovit (merkitty 03-merkinnällä) ja likaisimmat muovipakkaukset päätyvät edelleen sekajätteeksi.

Toivottavasti muovin kierrätys lähtee yleisemminkin hyvin käyntiin, vaikka epäilyjäkin on. Jaksavatko ja osaavatko ihmiset lajitella muovijätteet oikein? Tässä on varmaan suuria eroja. Minusta on jopa hauskaa miettiä, kuuluuko jugurttipurkki tai hammasharja poltettaviin sekajätteisiin vai muovinkeräykseen, mutta ymmärrän kyllä että useimmilla ihmisillä lienee parempaakin pohdittavaa.

Pääsääntöisesti lajittelun on oltava niin helppoa, että se onnistuu rutiininomaisesti, ilman sen kummempaa ajattelua. Tuotteiden valmistajilla on tässä paljon parantamisen varaa. Erityisen herkullinen harmittelun aihe ovat jogurtti- ja viilipurkit, joissa muovipakkauksen ympärille on kietaistu kartonkikääre. Polttoon menevässä jätteessä tämä ei ole ongelma, sillä sekä muovi että kartonki kyllä palavat iloisesti. Mutta kierrätyksen kannalta eri materiaaleista koostuvat tuplapakkaukset ovat hankalia. Veikkaanpa että läheskään kaikki ihmiset eivät ole edes huomanneet, että muovisen viilipurkin ympärillä onkin kartonki.

IMG_3638

Paraatiesimerkkejä turhasta pakkaamisesta

Viilipurkki on konkreettinen muistutus siitä, että kiertotaloudessa sekä yksittäiset pakkaukset että koko jätehuollon järjestelmä pitää miettiä uusiksi. Jätekeskustelussa on jo vuosia kiistelty siitä, tulisiko jätteiden keruu kotitalouksista hoitaa kunnallisessa ohjauksessa vai vapaan kilpailun periaatteella. Tämän kiistelyn varjoon on jäänyt keskustelu siitä, mitä jätteitä kotitalouksista ylipäätään kerätään.

Omassa taloudessamme ei enää olisi tarvetta jäteyhtiön kuorma-autolle, joka jyräyttää parin viikoin välein pihaan keräämään muutaman sekajätepussukan, mutta ei huoli mukaansa mitään kierrätykseen menevää materiaalia. Vähäiset sekajätteet voisimme yhtä hyvin viedä lähikaupan parkkipaikan keräyspisteeseen, samalla kuin viemme sinne hyötykäyttöön menevät materiaalit. Mutta jäteautosta emme pääse kokonaan eroon ennen kuin jätehuoltoa koskevia säädöksiä muutetaan. Jätteenkeräyksen järkevöittämissä olisikin hyvä kohde paljon puhutuille normitalkoille.

Kiertotalous ravistelee jätteiden kuljetuksen lisäksi myös jätteiden käsittelyn käytäntöjä. Tilastojen mukaan kaatopaikoille päätyy nykyään selvästi aiempaa vähemmän kotitalousjätettä, mutta tämä ei johdu materiaalien hyötykäytön lisääntymisestä, vaan jätteenpolton yleistymisestä. Energiaa toki syntyy, mutta polttoon päätyy myös materiaalejä, joilla voisi olla monta käyttökierrosta edessään.

Jätteenpolttolaitoksia on Suomessa liikaa. Kaikille laitoksille ei riitä jaettavaa jätekakusta, jos jätehuollon perustavoitteissa onnistutaan. Jo lähitulevaisuudessa materiaaleja pitää pystyä hyödyntämään paljon nykyistä tehokkaammin. ”Polttamalla pois silmistä” ei ole kovin kestävää kehitystä. Tämä motivoi näpertelemään viilipurkkienkin parissa, ainakin siihen asti kunnes saamme parempia pakkauksia.

Mainokset