Tuohesta on moneksi

by Jari Lyytimäki

img_3979

Maailman ongelmat aiheutuvat nuorista miehistä, joilta puuttuu neljä tärkeää T:tä: työ, tyttöystävä, tuohi ja tulevaisuus. Näin väittää Helsingin Sanomien Tommi Nieminen. Taloustaantumassa kitkuteltaessa varsinkin tuohen puute on ongelma, joka herkästi johtaa tupen rapinoihin.

Mutta moniko nuori enää tietää mitä tuohi oikeastaan on? Arvelisin, että suuri osa tuntee tuohen vain ylimalkaisesti. Niin, ja ylimalkainen tarkoitti alun perin tuohikaton päälle painoiksi asetettuja malkapuita, jotka katon harjalla menivät toistensa yli.

Ylimalkaisen ohella tupen rapinat on toinen yleisesti käytössä oleva ilmaus, jonka alkuperä liittyy tuoheen. Puukkojen tupet tehtiin aiemmin koivun tuohesta, joka päästi rapisevan äänen puukkoa esiin vedettäessä. Nahka- ja muovituppien aikakaudella tätä uhkaavaa ääntä ei onneksi kovin helposti pääse kuulemaan.

Nykyisin koivun tuohi on tuttu lähinnä sytykkeenä nuotiolta tai mökkisaunalta. Omavaraistaloudessa tuohi sitävastoin oli monikäyttöinen materiaali. Se palveli tulenteon ohella niin katto- ja eristemateriaalina kuin kalastuksessa kohona. Siitä saatiin virsuja jalkineiksi, kontteja kuljetuksiin ja rasioita säilytykseen. Tuohesta tehtiin koruja, leluja, pesuvälineitä ja soittimia. Tuohta voitiin punoa, neuloa ja taitella. Kemiallisen käsittelyn avulla siitä saatiin tököttiä eli tuohitervaa.

Useimmat tuohen käyttömuodot ovat jo painuneet unohduksiin, vaikka osa tuohisanastosta elääkin vielä kielessämme. Tuohikulttuurin ohentuminen tulee selväksi Sirkka-Liisa Rannan mainiosta teoksesta Ylimuistoinen tuohi. Tuohen kulttuurihistoriaan syvälle sukeltava kirja kannustaa tuohiperinteiden ylläpitoon, mutta myös kehittämään uusia käyttömuotoja. Turisteille kaupattavien koristeiden ja korujen lisäksi tuohta voitaisiin hyödyntää vaikkapa lääketeollisuudessa. Tuohen antibioottiset ominaisuudet on tunnettu ikiaikaisesti ja tästä kulttuuriperinnöstä voitaisiin ammentaa myös nykyisessä biotaloushuumassa.

Tuohen väheksynnällä on pitkät perinteet. Sivistyneistö puhui jo 1800-luvulla alentavaan sävyyn suomalaiskansallisesta ”tuohikulttuurista”, josta piti päästä eroon modernisoituvassa yhteiskunnassa. Mutta oli tuohella puolustajansakin. Suomalainen valistusajattelija Anders Chydenius (1729-1803) tutki muiden toimiensa ohella Pohjois-Amerikan intiaanien käyttämiä tuohiveneitä. Chydenius yritti innostaa aikalaisiaan rakentamaan ja käyttämään tuohesta tehtyjä veneitä, mutta huonolla menestyksellä. Vaikutukseksi jäi lähinnä se, että Chydeniusta alettiin nimittää pilkallisesti tuohi-Antiksi.

Chydeniuksen uraa pilkka ei onneksi pilannut. Nykynäkökulmasta nimitys tuntuu jopa osuvalta, sillä elinkeinovapautta tarmokkaasti puolustanutta Chydeniusta pidetään yleisesti suomalaisen taloustieteen isähahmona. Ja vaikka muu tuohituntemuksemme on kuihtunut, niin tämä tuohitieteen haara kukoistaa elinvoimaisena.

Lisää tietoa tuohesta: Sirkka-Liisa Ranta: Ylimuistoinen tuohi. Maahenki, 2016.

 

Mainokset