Sinistä kasvua pelillistämisestä

by Jari Lyytimäki

Miten pelillistäminen kytkeytyy siniseen kasvuun ja matkailun kehittämiseen? Tätä pohdittiin SmartSea-hankkeen työpajassa Oulussa 12.10. Pajassa taottiin yhteen ideoita pelillistämisen hyödyntämisestä matkailussa, kaupunkisuunnittelussa, tiedekeskuksessa ja itse peliteollisuudessa. Eri sektoreilta saatujen kokemusten pohjalta keskusteltiin pelillistämisen mahdollisuuksista ja esteistä.

salomaa

Anna Salomaa (Oulu Game Lab) esitteli työpajassa pelillistämisen haasteita ja mahdollisuuksia matkailu- ja pelialan yrityksien näkemysten pohjalta

Selväksi tuli, että pelillistäminen voidaan ymmärtää monilla tavoilla ja pelejä voidaan käyttää monenlaisiin tarkoituksiin. Kyse voi olla yksinkertaisesta lautapelistä, digitaalista tekniikkaa hyödyntävästä lisätystä todellisuudesta tai kokonaan virtuaalisista pelimaailmoista. Peleillä voidaan tukea oppimista ja tehdä tylsästä kiinnostavaa, lisätä vuorovaikutteisuutta, herättää kiinnostusta ja houkutella asiakkaita. Toisaalta pelit voivat koukuttaa liikaakin, toimivan pelin kehittäminen voi olla kallista ja epäonnistumisen riski suuri.

hall

Kaikki pelit eivät toimi näyttöpäätteillä. Harri Häll (Tiedekeskus Tietomaa) esitteli meriaiheisessa näyttelyssä käytössä olleen oppimista tukevan purjehduskisa-pelin.

Työpajassa tuli selväksi myös se, että pelillistämisellä on paljon annettavaa sinisen kasvun tavoittelussa. SmartSea-hankkeessa sinisellä kasvulla tarkoitetaan merialueisiin liittyvää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Matkailu on erityisen kiinnostava sektori sekä pelillistämisen että sinisen kasvun näkökulmasta.

Monilla rannikkoalueilla matkailu on noussut tärkeäksi sinisen kasvun lähteeksi. Tätä kuvasti myös työpajan pitopaikka, hotelli Lasaretti lähialueineen. Vuosisatoja sitten Oulun vauraus kumpusi tervakaupasta ja lohenkalastuksesta. Sittemmin vaurautta Oulujoen varrelle loivat esimerkiksi teollisuuslaitokset ja kruunun viinanpolttimo. Nykyisin talouden painopiste on siirtynyt palveluihin, kuten hotellitoimintaan. Suuri osa alueen historiasta on unohdettu ja rakennukset ovat uudessa käytössä.

Yksi tapa tukea sinistä kasvua on käyttää pelejä alueen merellisen historian konkretisoimisessa. Työpajassamme hotellialueen historia heräsi henkiin arkeologi Mika Sarkkisen konkreettisella opastuksella. Oulun kaltaisista suomalaisista rannikkokaupungeista löytyy kosolti matkailijoita kiinnostavia kertomuksia. Niitä olisi mahdollista konkretisoida esimerkiksi karttapohjaisten pelien avulla. Kuka löytää ensimmäisenä vaikkapa kumpareen, jossa on toiminut Suomen ehkä vanhin asetehdas tai arvaa missä on sijainnut rantaviiva 1600-luvulla?

Matkailijoiden houkuttelu erilaisten pelisovellusten avulla sai työpajassamme paljon huomiota. Jatkopohdinnoillekin jäi vielä aihetta. Kestävän sinisen kasvun kannalta turistien houkuttelu on vasta ensiaskel, jonka jälkeen on pohdittava sitä, miten pelillistäminen voisi parhaiten tukea paikallisen tason kestävää kehitystä. Tässä pohdinnassa olemme vasta alkutaipaleella.

tony1

Voisiko matkailu virtuaalisessa ympäristössä olla kestävä ratkaisu? Tony Manninen (LudoCraft) esitteli pelillistämisen mahdollisuuksia matkailukokemuksen rikastajana.

Mainokset