Maaseudun tulevaisuus voi olla kuusijalkainen tai kiemurteleva

by Jari Lyytimäki

IMG_4444

Koleahko vappukeli 2017 Sastamalan maaseutumaisemassa

Kylmä loppukevät muistutti siitä, että elämme edelleen ilmaston armoilla. Maailmanlaajuisesti ilmasto lämpenee, mutta on mahdollista, että esimerkiksi Jäämeren alueen lämpeneminen vaikuttaa ilmavirtauksiin siten, että Suomi saa satunnaisesti niskaansa normaalia kylmempää ilmaa. Etelässä tuntuu kylmältä, kun pohjoisesta puhaltaa.

Lämmittävien kaasujen pitoisuudet ilmakehässä kasvavat edelleen, joten pakkasten sijaan viime vuosina ovat yleensä paukkuneet globaalit lämpöennätykset. Seurantatiedot kielivät Pohjoisnavan alueen kiihtyvästä lämpenemisestä ja jääpeitteen ennakoitua nopeammasta hupenemisesta. Säätilojen arvaamattomuus näyttää lisääntyvän.

Maanviljelijöille on itsestään selvää, että toimeen on tultava kehnojenkin kelien kanssa. Sisätiloissa 95 % ajastaan viettävälle kaupunkilaiselle tämä ei välttämättä ole ollenkaan selvää. Yksittäisen ihmisen on helppo paeta pahaa säätä sisätiloihin tai vaikka varata lomamatka mukavampaan ilmastoon. Yhteiskunta kokonaisuudessaan ei voi paeta ilmastoa ja sen muutoksia.

Ilmastonmuutos tulee haastamaan koko yhteiskuntamme selviytymiskyvyn. Haasteiden kirjo ulottuu sään ääri-ilmiöiden yleistymisestä aina ilmastopakolaisiin ja globaaleihin talousriskeihin asti. Ilmastonmuutoksesta suoraan ja välillisesti seuraavia vaikeuksia ei enää voida kokonaan välttää, mutta niitä voidaan ennakoida, jolloin sopeutuminen sujuu mahdollisimman kivuttomasti. Aktiivisille edelläkävijöille avautuu myös mahdollisuuksia.

Historiasta voidaan oppia

Ilmaston aiheuttamista hankaluuksista on selvitty Suomessa aiemminkin, mutta hinta on ollut kova. Tasan 150 vuotta sitten ilmasto koetteli kylmyydellään. Katovuosina joukoittain ihmisiä kuoli kulkutauteihin ja nälkään. Historiantutkija Juhani Piilonen kuvaa kurjuutta Sastamalan historia 3 -teoksessa: ”Joulun aikaan 1867 olivat käytössä kaikki mahdolliset hätäravintoaineet – oljet, ruumenet, herneenvarret, pettu, jäkälä ja sammalet.”

Suomen 1800-luvun lopun nälänhätää on pidetty Euroopan toistaiseksi viimeisenä suurena rauhan ajan väestökatastrofina. Sastamalassa yli 16 % ihmisistä menehtyi, koko Suomessa arviolta joka kymmenes. Surkeiden sääolojen lisäksi kurjuuden osasyynä oli valtiovallan hitaus, haluttomuus ja kyvyttömyys ennakoiviin toimiin. Hätäapuviljaa ei pystytty hankkimaan tarpeeksi, eikä saatua viljaa kyetty kuljettamaan hädänalaisille.

Katastrofista oli myös myönteisiä seurauksia. Maatalouden painopiste siirrettiin epävarmasta viljanviljelystä karjatalouteen. Myöhemmin tämä mahdollisti esimerkiksi voin viennin Pietariin ja maaseudun vähittäisen vaurastumisen. Osittain juuri suurten nälkävuosien ansiosta Suomen talous rakennettiin tukevasti neljän sorkan varaan.

Tulevaisuus todennäköisesti yllättää

Millainen sitten on maaseudun tulevaisuus muuttuvassa ilmastossa? Pystyykö karjatalous tarjoamaan vastauksia lämpenevän ilmaston haasteisiin? Merkit eivät ole kovin lupaavia. Nykyään karjatalous nähdään monesti pikemminkin ongelmana kuin ratkaisuna. Esimerkiksi karjatalouteen nivoutuvan biokaasun tuotannon ja käytön kehittäminen on Suomessa ollut ponnetonta, pitkälti muutamien aloitteellisten yksityisyrittäjien varassa.

Edellytykset karjatalouden määrätietoiselle kehittämiselle ovat kuitenkin hyviä verrattuna moniin muihin maailman kolkkiin. Vesipula ei todennäköisesti tuota karjankasvatukselle yhtä suuria haasteita kuin eteläisemmissä maissa ja laitumiakin riittää kohtuullisen paljon rouskutettavaksi. Osaamisen kehittämiseen ja pitkäjänteisten investointien tekemiseen on Suomessa paljon paremmat mahdollisuudet kuin levottomissa ja rutiköyhissä maissa.

Yhä selvemmältä kuitenkin näyttää, että pelkän karjan varaan maaseudun tulevaisuus ei voi rakentua. Tulevaisuus voi hyvinkin olla kuusijalkainen tai kiemurteleva. Kehittelyvaiheessa oleva hyönteistalous on tulossa karjatalouden rinnalle ja luultavasti ohikin. Karjaan verrattuna sirkat tai toukat tarjoavat energiatehokkaamman ja ympäristöystävällisemmän tavan tuottaa ravintoa. Myös eettiset syyt suosivat hyönteisravintoa, vaikka ajatus suussa rapsahtavasta sirkasta voikin tuntua oudolta.

Kertaheitolla hyönteiset eivät karjaa korvaa, joten kummankin tuotantotavan kehittäminen on edelleen tarpeen. Erilaisia ravinnontuotantotapoja ei kannata nähdä toistensa vihollisina. Mahdollisimman monimuotoinen ravinnontuotanto on paras tae sille, ettemme enää joudu kohtaamaan nälkäkatastrofeja Suomessa. Ennakkoluulottoman kehitystyön avulla pystymme myös kehittämään uudenlaisia liiketoiminnan mahdollisuuksia maaseudulle.

Päivitys: kirjoitus on muokattu versio Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 5.6.2017 ilmestyneestä yliöstä.

Mainokset