Ympäristöahdistusta ja luonnon iloja

WP_20180328_14_02_18_Pro

Loppu lienee lähellä, jos uskomme ympäristötutkijoita jotka latelevat madonlukuja ilmastopolitiikan ponnettomuudesta, elonkirjon hupenemisesta, kemikalisoitumisesta, tai vaikkapa valosaasteen lisääntymisestä. Ympäristötieto tosiaankin näyttää lisäävän tuskaa. Tätä ympäristöahdistusta perkaa Panu Pihkala kirjassaan Päin helvettiä?

Kristinuskon keskeiseen paikkaan viittaava kirjan otsikko ei ole sattumaa eikä pelkkä kielikuva. Pihkala on taustaltaan teologi, joka on monipuolisesti perehtynyt ilmastonmuutokseen ja muihin ympäristökysymyksiin liittyvään psykologiseen tutkimukseen. Kirjan loppuluvussa hän käsittelee lyhyesti kristinuskon ja ympäristöahdistuksen suhdetta.

Uskonnollisesta teoksesta ei kuitenkaan ole kyse. Pihkala kuvaa tutkimustietoon perustuen ympäristöahdistuksen ilmenemistä ja ominaispiirteitä varsinkin lasten ja nuorten näkökulmasta. Ansiokasta on erityisesti erilaisten tunteiden pohdinta. Syyllisyyden, häpeän, surun tai kelvottomuuden tuntemuksia ei ole kovinkaan paljoa puntaroitu kotimaisessa ympäristökirjallisuudessa. Poikkeuksiakin toki on, kuten Ilmo Massan pohdinnat syyllistymiskilvestä.

Pihkala käy läpi erilaisia reagointitapoja ahdistukseen. Kirjo vaihtelee apatiasta kieltämiseen, narsistiseen kuluttamiseen ja optimistiseen edistysuskoon. Teos tuo näkyville myös toivon lähteitä ja esittelee erilaisia psykologisia harjoituksia, joiden avulla ympäristötoivoa voi pitää yllä ja vahvistaa. Ahdistus ei aina ole pahasta. Se voi olla myös väylä toimintaan.

Oleilu miellyttävässä luonnonympäristössä on yksi tapa ympäristöahdistuksen selättämiseen. Pihkalan kirjassa luonnon terveyshyödyt saavat melko vähän huomiota, mutta sitäkin perinpohjaisemmin niitä käsitellään Marko Leppäsen ja Adela Pajusen teoksessa Terveysmetsä. Myös tämä teos perustuu vankkaan tutkimustietoon, jota olisi syytä hyödyntää niin arkipäiväisissä askareissa, päiväkodeissa ja kouluissa, työelämässä tai vaikkapa politiikassa sote-uudistusta suunniteltaessa.

Luonto voi toimia kirjaimellisesti lääkkeenä. Esimerkiksi liian vähäinen altistuminen hyödyllisille luonnonympäristön mikrobeille johtaa immuunipuolustusjärjestelmämme häiriöihin. Siksi voidaan perustellusti väittää, että terveellä lapsella on multaa kynsien alla.

Sujuvasti kirjoitettu Terveysmetsä tutustuttaa metsien lisäksi muihinkin kotimaisiin luonnonympäristöihin ja osoittaa, miten monin tavoin lähiluonnostakin on mahdollista nauttia. Kun valtaosa suomalaisista elää jo kaupungeissa, voi suon tuoksu, öisen metsän hiljaisuus tai purosta kauhaistun veden raikkaus olla eksoottinen elämys.

Voi hyvinkin olla, että metsien puuoma on suomalaisten suurin pääoma, jota ei suinkaan kannata suinpäin kaataa sellukattilan kitaan. Leppäsen ja Pajusen kirja osoittaa oivaltavasti, että biotalous kannattaisi ymmärtää paljon monipuolisemmin kuin nykyisin on tapana. Yksipuolinen luonnonvarojen käytön tehostaminen kun voi tuottaa enemmän ahdistusta kuin hyvinvointia.

Marko Leppänen & Adela Pajunen (2017). Terveysmetsä. Tunnista ja koe elvyttävä luonto. Gummerus, Helsinki. 297 s.

Panu Pihkala (2017). Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo. Kirjapaja, Helsinki. 301 s.

Mainokset