Ladataanko tietoon liikaa odotuksia?

Liiallinen lataus voi räjähtää arvaamattomasti. Tämä panostamisen perussääntö pätee myös tutkimustietoon ladattuihin odotuksiin. Tieteeltä varmoja vastauksia ja lopullisia totuuksia odottava löytää usein itsensä väitteiden ja vastaväitteiden loputtoman sirpalesateen keskeltä.

Tutkimus piirtää todellisuudesta erilaisia kuvia, kun tutkimuskohde rajataan eri tavoin, tutkimusdatan hankinnassa sovelletaan erilaisia menetelmiä ja dataa tulkitaan erilaisten teorioiden ohjaamana. Sopua on vaikea rakentaa, kun yksi ei näe metsää puilta, toinen pelkän hiilinielun.

Tutkimustietoon ladatut liialliset odotukset voivat myös lässähtää. Yksiselitteistä toimintaohjetta kaipaava poliitikko voi vain tuskailla, kun tutkijat tekevät selväksi lähinnä sen, miten kapeiden rajausten sisällä tulokset ovat päteviä, millaisia epävarmuuksia tietoon liittyy ja mitkä asiat jäivät kokonaan tutkimatta.

Onneksi päätöksentekijöille on tarjolla muutakin kuin tutkimustuloksia. Yhteiskunnan kehitystä kuvaavat indikaattorit ovat yksi apuväline, joka avulla pyritään tuomaan keskustelun ja päätösten pohjaksi punnittua ja valikoitua tietoa. Indikaattoreiden tarkoitus on yksinkertaistaa monimutkaista todellisuutta ja nostaa esiin oleellisiksi katsottuja kehityskuluja. Yleensä ne ovat tilastotietoon perustuvia määrällisiä aikasarjoja, joihin on liitetty tutkimustietoon tai muuhun asiantuntemukseen perustuva laadullinen selitys.

Kunnianhimoisimmillaan indikaattoreilla yritetään kuvata yhteiskunnan kokonaiskehitystä. Suomi on yksi maailman kärkimaista tällaisten kestävän kehityksen indikaattoreiden kehittämisessä. Ensimmäinen kansallinen kestävän kehityksen indikaattorikokoelma julkaistiin jo parikymmentä vuotta sitten. Nykyisin kestävää kehitystä kuvataan kymmeneen koriin jaoteltujen noin neljänkymmenen kansallisen indikaattorin avulla. Lisäksi valmisteilla on kansainväliseen käyttöön suunnatut YK:n kestävän kehityksen indikaattorit.

Mutta onko tällaisista indikaattoreista oikeasti apua? Tätä pohdin äskettäin ilmestyneessä tutkimuksessa, joka oli osa kestävän kehityksen kansallista arviointia (POLKU2030-hanke). Tutkimus vahvisti sen, että myös indikaattoreihin liittyy liiallisia odotuksia. Luotettavia aikasarjoja ei läheskään aina löydy indikaattoreiden pohjaksi, eikä asiantuntijoiden ole helppoa päästä yhteisymmärrykseen siitä, millaiset tiedot ja tulkinnat ovat oleellisimpia kestävän kehityksen kannalta.

Indikaattorit eivät tarjoa lopullisia totuuksia maailman tilasta sen enempää kuin tutkimustietokaan. Indikaattorit sisältävät lukuisia epävarmuuksia ja arvopohjaisia rajauksia. Ne voivat jättää huomiotta oleellisiakin ilmiöitä tai korostaa suhteettomasti toisia. Lisäksi indikaattoreita voidaan käyttää tarkoitushakuisesti valikoiden omien ennakkoluulojen tai etujen pönkittämiseen.

Silti indikaattoreista on apua. Kun niiden puutteet on tunnistettu, voidaan niitä hyödynnettäessä päätöksenteon pohjaa vankistaa muulla tietämyksellä. Oleellista on huomata, että juuri epätäydellisyytensä takia indikaattorit ovat hyödyllisiä välineitä yhteiskunnallisessa oppimisessa.

Parhaimmillaan indikaattorit tarjoavat kiintopisteen, johon katse voidaan kohdistaa erityisesti silloin, kun indikaattorin kuvaamista kehityskuluista ollaan eri mieltä. Yhteistä kiintopistettä tarkastelemalla on mahdollista päästä aitoon yhteisymmärrykseen ainakin siitä, mistä ollaan erimielisiä. Ja tällöin ei itse asiassa enää olla kaukana yhteisten ratkaisujen löytymisestä.

Kirjoitus on ilmestynyt aiemmin Tieto käyttöön -blogissa

Mainokset