luonnonvaralta

Just another WordPress.com site

Kategoria: sananvapaus

Päivystävän dosentin itsekritiikki

Suomen hallitusta on viime aikoina syytetty tiedevastaisuudesta. Yliopistoja ja tutkimuslaitoksia on kuritettu julkista rahoitusta vähentämällä, poliittisia päätöksiä on haluttu runnoa eteenpäin asiantuntijoiden näkemyksistä piittaamatta ja tutkimustiedon merkitystä on avoimesti väheksytty.

Konkreettisiksi esimerkeiksi tiedon väheksynnästä on nostettu pääministerin lohkaisu ”kaiken maailman dosenteista” ja valtionvarainministerin letkautus professoreiden kolmen kuukauden kesälomasta.

Monet tutkijat ovat tyrmistyneet näistä kommenteista. Joidenkin mielestä nyt näyttää olevan meneillään toisen maailmansodan jälkeisen ajan voimakkain tieteen, tutkimuksen ja tieteellisen sivistyksen vastainen kampanja. Tämä tulkinta voi hyvinkin olla oikeaan osuva.

Samalla on näkynyt merkkejä tutkijoiden huolestuttavasta kyvyttömyydestä vastaanottaa omaan toimintaansa kohdistuvaa kritiikkiä. ”Päivystävän dosentin” stereotyypissä on myös totuuden siemen.

Viimeaikaisessa väittelyssä näyttää jo unohtuneen edellinen dosenttikohu. Vain jokunen vuosi sitten keskusteltiin siitä, pitäisikö olla mahdollista ottaa dosentin nimike pois henkilöltä, joka esittää julkisuudessa toistuvasti epätieteellisiä näkemyksiä. Keskustelun virittivät dosentti Johan Bäckmanin omintakeiset näkemykset Venäjän toiminnasta.

Entäpä jos pääministeri Sipilän aito huoli onkin se, että oman pätevyysalueensa ulkopuolella asiantuntijoina esiintyvät tahot pystyvät vääristämään päätöksenteon pohjaa? Esimerkiksi ilmastotiedettä vääristelleet tahot ovat pystyneet vaikuttamaan varsinkin Yhdysvaltojen ilmastopolitiikkaan, julkiseen keskusteluun ja yleiseen mielipiteeseen.

Syvemmältä historiasta löytyy yllin kyllin esimerkkejä siitä, miten ”tieteellä” on perusteltu rasistisia näkemyksiä tai pönkitetty itsevaltiaiden asemaa. Tämän takia meillä päivystävillä dosenteilla itsellämme on suurin vastuu tuoda esiin sekä viimeisin tutkimustieto että tietoon liittyvät epävarmuudet ja rajoitukset. Päätöksenteon kannalta juuri tiedon epävarmuudet taitavat olla niitä hankalimpia asioita.

Mainokset

Tutkijan velvollisuus olla äänessä

Capture2Kuva: Peter Milne, Motion Picture Directing

Suomessa sananvapaus on itsestäänselvyys, ongelmat muualla. Näin olen aiemmin ajatellut. Viime aikojen uutiset ovat kuitenkin koetelleet uskoani. YLE kertoi julkisuudessa runsaasti esiintyneen evoluutiopsykologian tutkijan kohtaamasta häirinnästä ja kiusanteosta. Ilmeisesti jotkut kokevat aivan sietämättömäksi vaikkapa tutkimustiedon siitä, että ihmisen käyttäytymistä selittävät evoluutiossa kehittyneet biologiset ominaisuutemme. Naistutkimus, monikulttuurisuuden tutkimus ja ilmastotutkimus ovat myös aloja, joilla toimivat tutkijat ovat ainakin ajoittain joutuneet häirinnän kohteeksi.

Aina asialla eivät ole tutkimukseen vihamielisesti suhtautuvat yksittäiset ihmiset tai ryhmittymät. Joissakin maissa myös julkinen valta pyrkii rajoittamaan tutkijoiden vapautta kertoa tuloksistaan. Nämä maat eivät välttämättä ole yksinvaltaisesti hallittuja diktatuureja. Esimerkiksi Yhdysvaltojen joissakin osavaltioissa on pyritty kieltämään julkisella rahoituksella toimivien viranomaisten ja tutkijoiden oikeus puhua ilmastonmuutoksesta ja Isossa-Britanniassa on rajoitettu tutkijoiden oikeutta olla suoraan yhteydessä toimittajiin.

Vähemmän yllättävää lienee, että Venäjää syytetään sumeilemattomasta valheellisen sotapropagandan levittämisestä ja median käytöstä vallanpitäjien aseman pönkittämiseen. Surkuhupaisuuden rajoja kolkuttelee päätös, jonka perusteella Venäjällä on kiellettyä julkaista julkisuuden henkilöitä esittäviä kuvamanipulaatioita, jotka eivät oikealla tavalla tuo esiin henkilön luonteenpiirteitä.

Venäjän sanavapauden rajoitukset vaikuttavat keskusteluun myös Suomessa. Itseäni kiinnostaisi tietää enemmän esimerkiksi Venäjän ydinvoimaloiden ja ydinjätteiden käsittelyn ongelmista. Kotimaisessa energiakeskustelussa olisi syytä paneutua myös ympäristöongelmiin, joita Suomeen tuotavan öljyn poraaminen, käsittely ja kuljetus aiheuttaa Venäjällä. Vaikka emme näitä ongelmia pysyisikään Suomesta käsin ratkomaan, parempi tietoisuus niistä voisi motivoida tuontiriippuvuuden vähentämiseen, tarmokkaampaan energiansäästöön ja vaihtoehtoisten energialähteiden käyttöönottoon.

Vaikeistakin asioista on uskallettava puhua. Itse ajattelen, että jokaisen verovaroja käyttävän tutkijan velvollisuus on tuoda aktiivisesti ja avoimesti tuloksiaan päätöksentekijöiden ja laajan yleisön tietoisuuteen. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun tieteelliset tulokset näyttävät poikkeavan yhteiskunnassa vallitsevista näkemyksistä. Poliitikkojen vallanhalun, uskonnollisen kiihkoilun tai liikeyritysten edun ei pidä antaa rajoittaa sananvapautta. Tutkijoiden aktiivinen osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun on pitkällä aikavälillä hyödyksi useimmille, vaikka joillekin siitä hetkellistä harmia koituisikin.