luonnonvaralta

Just another WordPress.com site

Kategoria: ympäristökuormitus

Ympäristönsuojelun koomisuus murtautuu esiin uudessa tietokirjassa

Beakout (4520679092)

Ympäristönsuojelua on totuttu pitämää erityisen vakavana asiana. Eläimet ja kasvit kuolevat sukupuuttoon, elintasomme romahtaa öljyn ja muiden luonnonvarojen ehtyessä, ilmastonmuutos kärventää koko planeetan eikä kesäinen uintiretki onnistu leväpuuron keskellä. Nauru näyttää olevan kaukana pelkojen, riskien ja syyllistämisen hallitsemasta ympäristökeskustelusta.

Synkästä perusvireestä huolimatta huumori on monin tavoin läsnä ympäristökysymyksissä. Totisuus tarjoaa hedelmälliset lähtökohdat komiikalle, joka kumpuaa vakavan ja kepeän odottamattomasta yhdistymisestä. Suuria Totuuksia latelevat ympäristönsuojelijat ovat toistuvasti saaneet huomata, että kaikki ihmiset eivät näytä ottavan heidän sanomaansa aivan vakavasti. Nauru pudottaa omaan asiaansa liian vakavasti suhtautuvan jalustaltaan, joskus kipeästikin.

Naurun sanotaan pidentävän ikää, mutta aina huumori ei ole hyväksi. Vitsailemalla voidaan murentaa pätevän ja pitävän tieteellisen tiedon uskottavuus, vähätellä ympäristöpolitiikan tavoitteita ja saattaa uudet aloitteet naurunalaiseksi.

Huumori voi myös edistää yhteiskunnallista keskustelua. Naurun siivittämänä ahdistavia, arkaluontoisia tai riidanalaisia aiheita voidaan käsitellä vapautuneesti. Erilaisia ilmiöitä ja näkökulmia yhdistävä komiikka synnyttää parhaimmillaan kokonaan uusia ideoita ja avaa tuoreita lähestymistapoja.

Soveltava huumoritutkimus voikin lisätä ymmärrystämme siitä, millainen huumori vie yhteiskuntaa ja ihmisten hyvinvointia parempaan suuntaan. Myös ympäristötutkimuksen perustavoite on paremman ja kestävämmän yhteiskunnan rakentaminen. Ehkäpä ympäristön ja huumorin tutkimuksella onkin enemmän yhteistä kuin voisi ensisilmäyksellä olettaa.

Kirjoitus on lyhennelmä Huumori ympäristönsuojelussa -teokseni esipuheesta. Teos esittelee huumoritutkimuksen erilaisia lähestymistapoja ja huumorin mahdollisuuksia  ympäristöongelmien ratkaisuissa. Vapaasti silmäiltävissä myös ISSUU-versiona.

Mainokset

Kaasua, autoilijat!

gabriel-jimenez-156520-unsplash

Photo by Gabriel Jimenez on Unsplash

Parisen kuukautta on nyt huristeltu tyytyväisesti biokaasulla. Tyytyväisyys on uutinen, sillä minulle autoilu on välttämätön paha. Suomalaisella maantieteellä varustetussa harvaanasutussa maassa henkilöauton käyttö on monesti välttämätöntä, vaikka tietoisuus kasvihuoneilmiön kiihdyttämisestä, hiukkaspäästöistä, melu- ja valosaasteesta ja muista autoilun ympäristöhaitoista kalvaakin.

Biokaasu tarjoaa tuskaan helpotusta. Kaasun palamisesta vapautuu ilmaan hiilidioksidia, mutta nettopäästöt voi ajatella lähestulkoon nollaksi, jos moottorissa palaa eloperäisistä aineksista tuotettua biokaasua. Parhaimmillaan biokaasun tuotanto on esimerkiksi maatiloilla oiva ympäristöratkaisu, jonka avulla eloperäistä jätettä voidaan muuntaa polttoaineeksi. Kun biokaasua tuotetaan lannasta ja pelloilta saatavasta ylijäämäkasvustosta, saadaan samalla myös laadukasta ravinnetta viljelyyn, päästään eroon lannan käsittelyn hajuongelmista ja vähennetään vesistöjen rehevöitymisriskiä.

Biokaasu on kotimainen energiavara. Sen käyttö tukee paikallistaloutta paljon paremmin kuin ulkomailta rahdatun öljyn polttaminen. Eikä biokaasuilijan tarvitse pelätä lisäävänsä öljykuljetuksia ja vaikkapa tankkereiden onnettomuusriskejä Suomenlahdella.

Omaa tyytyväisyyttäni biokaasuun on lisännyt jopa ympäristöhyötyjä enemmän se, että enää en entiseen malliin tue bensapumpulla Venäjän tai Lähi-Idän öljyvaltioiden epädemokraattista hallintoa. Paljon mukavampaa on tukea kaasuletkulla kotimaista kiertotaloutta. Tämän mielihyvän saaminen siis vaatii biokaasun valitsemista tankkauspisteellä. Ilmaston kannalta maakaasukin toki on bensiiniä parempi vaihtoehto.

Jonkin verran bensaa edelleen kuluu, sillä kaasuauton moottori käynnistyy bensiinin voimalla. Hieman lämmittyään moottori vaihtaa automaattisesti polttoaineeksi kaasun. Ajossa tätä en ole huomannut muuten kuin litrojen vaihtumisena kiloiksi polttoainemittarissa. Tuikeimmilla pakkaskeleillä moottorin lämpeneminen kesti harmittavan pitkään, mutta jo nollakeleillä riittää pyrähdys muutaman korttelin päähän.

Bensiinitankki on varmaankin tarpeen, jos matka käy pohjoisimpaan Suomeen, jossa kaasuasemia ei ainakaan vielä ole. Toistaiseksi on tullut ajeltua etelässä, eikä tankkauspisteiden löytymisessä ole ollut ongelmaa. Kun sekä bensiini- että kaasutankki on täynnä, auton toimintasäde on pidempi kuin entisessä bensiinikäyttöisessä autossamme.

Kaasun turvallisuus tuntuu joissakin herättävän huolta. Esimerkiksi kaasun tankkaus on kuitenkin turvallisempaa kuin bensiinin, sillä kaasuletku on lukittava tiiviisti paikalleen ennen kuin tankkausta voi aloittaa. Bensiinipistoolilla sitä vastoin on mahdollista läikytellä minne tahansa. Eikä se kaasu ole onnettomuustilanteessakaan sen vaarallisempaa kuin tankki täynnä räjähtävästi leimahtavaa bensiiniä. Parempi ajella varovasti joka tapauksessa.

WP_20180407_09_49_42_Pro

Valtiovallan nihkeä suhtautuminen on kaasuautoilijan suurin harmistus. Jostakin syystä poliitikkomme ovat halunneet tukea tuntuvasti sähköauton ostamista, vaikka  ympäristön kannalta sähköauto ei välttämättä ole kaasua parempi ratkaisu. Itse en ole tukien suuri ystävä, sillä yleensä valtion kannattaa mieluummin kerätä verorahoja haitallista toimintaa kurittamalla kuin kuluttaa rahaa vaikutuksiltaan epävarmoihin tukiaisiin. Siksi onkin käsittämätöntä, että biokaasun käytöstä pitää maksaa käyttövoimaveroa. Sitä on vaikea ymmärtää muuksi kuin rangaistukseksi ympäristöystävällisestä valinnasta.

Tästä huolimatta kaasuauto vaikuttaa ensikokemusten perusteella taloudelliselta ja käytettävyydeltään hyvältä vaihtoehdolta. Kaasuauton ostohinta ei ole juurikaan perinteistä polttomoottoriautoa kalliimpi ja polttoaine on halvempaa. Eli nyt uskaltaa ympäristönsuojelijakin suositella: kaasua, autoilijat!

Merkittyjä eväitä ilmastonmuutoksen hillintään

Capture5

Ilmastolautanen. Kuva: M. Kaljonen.

Suomen hallitus on asettanut monia kovia tavoitteita työlleen. Yksi tavoitteista on, että ruoantuotannon kannattavuus on hallituskauden aikana noussut ja kauppatase parantunut 500 miljoonalla eurolla. Tavoite on kova.

Ruoantuotannon kannattavuuden määrää viime kädessä kuluttaja. Erilaiset laatumerkinnät ovat yksi tapa vakuuttaa kuluttajat siitä, että kotimaisesta ruoasta kannattaa maksaa. Luotettaviksi koetut merkinnät voivat auttaa myös elintarvikkeiden viennissä ulkomaille.

Merkintöjä on jo moneen lähtöön. Kotimaisuudesta kertovia merkkejä käytetään Suomessa aktiivisesti ja paikallisesti omaleimaiselle tuotteelle voi saada jopa EU:n suojaaman alkuperänimityksen. Näiden rinnalle on kehitetty erilaisia ruoan ympäristövaikutuksiin liittyviä merkkejä, hiilijalanjäljistä luomumerkkeihin. Yksi tuoreimmista tulokkaista on ravintoloille tarkoitettu ”ilmastovalinta”-merkki. Ravintolaruokailussa ruoan alkuperään onkin kiinnitetty huomiota yllättävän vähän.

Tutkimme ilmastovalintamerkinnän käyttöönottoa Suomen ympäristökeskuksen henkilöstöravintolassa. Tutkimuksemme osoitti, että merkinnöillä voi olla vaikutusta, mutta ihmeratkaisuja nekään eivät tarjoa. Yksittäinen merkintä hukkuu helposti informaatiotulvaan eikä siksi herätä ruokailijan kiinnostusta. On tärkeää suunnitella viestinnän yksityiskohdatkin niin, että merkistä saadaan täysi teho irti.

Eräs havaitsemamme ongelma ilmastovalintamerkissä oli se, että merkinnän tiukkojen kriteereiden takia ravintolan keittiö ei pystynyt hyödyntämään läheskään kaikkia normaalisti käytettyjä raaka-aineita. Merkin saadakseen ruoka-annoksen aiheuttamien ilmastopäästöjen pitää olla vähintään neljänneksen vastaavaa tavanomaista annosta vähäisemmät. Esimerkiksi naudanliha on tämän takia suljettu kokonaan pois sallittujen raaka-aineiden listalta. Armoa ei saa edes niittylaidunnuksen voimalla kasvanut luomunauta.

Merkinnällä pitää olla riittävän tiukat kriteerit, jotta se olisi uskottava. Toisaalta merkin käyttökelpoisuus vaatii, että kriteerit eivät saa olla liian kahlitsevia. Joskus tiukat kriteerit voi johtaa jopa epätoivottuihin vaikutuksiin. Ilmastomerkinnän saa helpoiten kirkaslieminen kasviskeitto, minkä takia merkintä voi kytkeytyä mielikuviin valjusta ja mauttomasta kasvisruoasta.

Tutkimuksemme perusteella merkinnän kriteereitä pitää kehittää edelleen. Ravintoloissa olisi myös käyttöä nykyistä paljon laajemmalle valikoimalle ilmastoystävällisiä raaka-aineita.

Ilmastomerkintä ei ota kantaa siihen, ovatko raaka-aineet kotimaisia vai ulkomaisia. Kotimainen elintarvike ei itsestään selvästi ole ilmastoystävällisin vaihtoehto, sillä kuljetusten osuus kasvihuonekaasujen päästöistä on usein suhteellisen pieni.

Kuljetusten vähäinen merkitys on myös mahdollisuus kotimaiselle tuotannolle. Jos pystymme tuottamaan elintarvikkeet vähäpäästöisesti kotimaassa, ei niiden kuljettaminen ulkomaille tuota suurta päästölisäystä. Ja jos vielä pystymme viestimään vähäpäästöisyydestä vakuuttavasti ja kiinnostavasti, olemme yhden ison askeleen lähempänä hallituksen tavoitteiden toteutumista.

Kirjoituksen aiempi versio on ilmestynyt Maaseutupolitiikan blogissa

Töhryvaloa vähemmäksi

Piccadilly Circus by night January 2012

Neonvalot eivät ole enää vuoden 2011 jälkeen valaisseet Lontoon Piccadilly Circusta. Kuva: Wikimedia Commons, Billy Hicks, CC BY-SA 3.0

Mitäs tuumisitte klassisen musiikin ystävästä, joka kieltäytyisi allekirjoittamasta tiemelun vastaista addressia, koska liikenteen ulina on ääntä kuten klassinen musiikkikin.

No eihän siinä mitään järkeä olisi.

Tällä logiikalla suurimman päivälehtemme toimittaja kuitenkin perusteli sitä, ettei suostuisi allekirjoittamaan valosaasteen vastaista addressia (HS 6.2.). Toimittaja jopa ilmoitti halveksivansa poliitikkoja, jotka pyrkivät vähentämään valosaastetta. Perusteena tälle asenteelle oli se, että toimittajan mielestä klassiset neonvalot ovat kauniita.

No eihän tässäkään mitään järkeä ole.

Juuri valosaasteen takia toimittajalta todennäköisesti jää näkemättä arvostamiensa neonvalomainosten koko kauneus. Esimerkiksi Lasipalatsin perinteikkäät ja hillityt neonvalokaaret näkyvät vain vaivoin Helsingin keskustan valomyrskyssä, jota mainostajien ledivalot pahentavat vuosi vuodelta.

Melusaasteen vähentämisessä ei ole kyse kaiken äänen vastustamisesta. Myöskään valosaasteen vähentämisessä ei ole kyse kaiken valaistuksen vastustamisesta, vaan miellyttävän ja turvallisen valoympäristön vaalimisesta. Huolellisesti suunniteltu ja taiten toteutettu valaistus on erityisen tarpeen pohjolan pimeän talven keskellä. Emme tarvitse liian voimakasta, väärään aikaan leiskuvaa ja väärään paikkaan suunnattua häiriö- ja töhryvaloa.

Valosaasteen vähentäminen on paras, halvin ja ympäristöystävällisin tapa saada keinovalon kauneus kunnolla esiin.

Kirjoituksen tiiviimpi versio ilmestyi Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 9.2.

 

Tenniskyynärpää ja korppikotkien kuolema

Mitä yhteistä on suomalaisen miehen tenniskyynärpäällä ja korppikotkien joukkokuolemalla Intiassa? Vastaus on vaikea sana: Diklofenaakki.

Kävin käsivaivojen takia lääkärillä, jossa tuomioksi tuli tenniskyynärpää. Lääkkeeksi sain leporeseptin lisäksi tulehduslääkettä. Lääkkeen haettuani huvitin itseäni lukemalla pienellä präntätyt tiedot mahdollisista haittavaikutuksista. Selvisi muun muassa että sydän- ja verisuonitauteja sairastavien on varottava lääkettä ja että harvinaisena sivuvaikutuksena voi olla uneliaisuus, erittäin harvinaisena univaikeudet. Samalla huomioni kiinnittyi lääkkeen vaikuttavaan aineeseen, joka kuulosti tutulta, mutta vieläkin vaikeammalta sanalta: Diklofenaakkikalium.

Muistelin että tästä yhdisteestä oli taannoin puhuttu uutisissa, joiden mukaan eläinten lääkitsemiseen käytetty aine tappoi joukoittain uhanalaisia korppikotkia. Näin olikin. Aine on sama diklofenaakki, jonka käytön seurauksena korppikotkien kannat romahtivat Intiassa ja muissa Etelä-Aasian maissa lääkkeen käyttöönoton jälkeen. Esimerkiksi Intiassa Bengalinkorppikotkien määrän arvioitiin olleen vuonna 2007 enää tuhannesosa 1990-luvun alun määrästä.

By (Image: Goran Ekstrom) [CC BY 2.5 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.5)], via Wikimedia Commons

Bengalinkorppikotka. Korppikotkat ovat ekosysteemeissä tärkeitä jätehuollon ammattilaisia. Kuva: Göran Ekström CC-BY-2.5

Korppikotkat altistuivat aineelle syötyään lääkittyjen nautojen raatoja. Lääkejäämät vaurioittivat erityisesti lintujen munuaisia. Lintukantojen romahduksen takia Intia kielsi diklofenaakin käytön eläinlääkinnässä 2006. Aine kiellettiin myös useissa muissa Aasian maissa. Tämän jälkeen korppikotkien kantojen heikentyminen on hidastunut ja jotkut lajit ovat ehkä jo elpymässä.

Diklofenaakki on herättänyt huolta myös Euroopassa. Aine on hyväksytty eläinten lääkintään viidessä EU-maassa: Espanjassa, Italiassa, Latviassa, Tsekin tasavallassa ja Virossa. Lääkkeen käytön pelätään uhkaavan varsinkin Espanjan korppikotkia. Lintujen suojelujärjestö BirdLife on kampanjoinut diklofenaakin kieltämiseksi eläinlääkinnässä. Myös Euroopan lääkevirasto on suhtautunut kriittisesti aineen käyttöön eläinlääkinnässä.

Suomessa korppikotkat eivät ole luonnonsuojelun ensisijainen huolenaihe, ja elintarviketeollisuuden käyttöön kelpaamattomat lääkittyjen eläinten raadot hävitetään Honkajoen kierrätyslaitoksella. Niinpä esimerkiksi raatoja ravintonaan käyttävät maa- ja merikotkat eivät olisi vaarassa, vaikka lääke otettaisiinkin käyttöön eläinten lääkinnässä.

Diklofenaakkia pääsee kuitenkin luontoon ihmisten lääkkeistä. Se on vaikuttava aine monissa yleisesti käytetyissä lääkkeissä, kuten Arthrotec, Diclomex, Motifene ja Voltaren. Suomessa diklofenaakkia käytetään hieman yli 1000 kiloa vuodessa. Lääkejäämät kulkeutuvat ihmisten kehosta viemärijärjestelmän kautta vesistöihin, pohjavesiin ja Itämereen. Jätevedenpuhdistamot eivät yleensä pysty poistamaan lääkeaineita. Myös niiden luontainen hajoaminen voi olla hyvin hidasta.

Lääkejäämien pitoisuudet Suomen vesistöissä ovat yleensä melko pieniä. Tämä on todettu muun muassa Suomen Akatemian rahoittamassa CONPAT-hankkeessa, jossa tutkitaan haitta-aineiden kulkeutumista, muuntumista ja vaikutuksia vesistöissä sekä mahdollisia ongelmien hallintakeinoja.

Yksittäisten aineiden pienet keskimääräiset pitoisuudet eivät automaattisesti merkitse haitattomuutta. Ajoittain tai tietyissä paikoissa pitoisuudet voivat olla merkittäviä. Eri oloissa aineiden haitallisuus voi vaihdella suurestikin ja ihmiselle täysin vaaraton pitoisuus voi olla haitallinen herkimmille eliöille. Tietämys useimpien lääkeaineiden luontovaikutuksista on hyvin puutteellista.

Turun ja Hampurin yliopistojen yhteistutkimuksessa on todettu, että diklofenaakki heikentää kalojen aineenvaihduntaa ja häiritsee vuorokausirytmejä. Tutkimuksessa havaittiin myös, että lääkejäämillä on yhdessä rehevöitymiseen liittyvän veden happipitoisuuden pienentymisen kanssa yhteisvaikutuksia, joiden laajuutta ja mekanismeja ei tunneta tarpeeksi hyvin.

Ongelmia voi syntyä myös muualla kuin vesistöissä. MTT:n (nykyinen LUKE) johdolla on selvitetty eri lääkeaineiden esiintymistä maatilojen biokaasureaktoreiden lopputuotteissa. Biokaasureaktoreiden avulla esimerkiksi lantaa ja biojätteitä voidaan muuttaa energiaksi ja hyvälaatuisiksi lannoitteiksi. Näissä kokeissa diklofenaakkia löytyi bioreaktoriprosessin läpikäyneestä massasta.

Tenniskyynärpää. Lääkkeiden ja levon lisäksi tenniskyynärpään hoidossa auttaa tukiside, joka estää lihaksia rasittamasta liikaa olkaluun sivunastan seutua.

Tenniskyynärpää. Lääkkeiden ja levon lisäksi tenniskyynärpään hoidossa auttaa tukiside, joka estää lihaksia rasittamasta liikaa olkaluun sivunastan seutua.

Lääkkeiden ympäristövaikutuksiin pitää kiinnittää nykyistä enemmän huomioita. Lääkkeiden käyttömäärät ja eri lääkeaineiden lukumäärä kasvaa koko ajan. Ikääntyvä väestö tarvitsee entistä enemmän lääkkeitä ja mainonta kannustaa käyttämään lääkkeitä jopa sellaisiin vaivoihin, joiden aiemmin annettiin parantua itsestään.

Yksi keino haittojen vähentämiseen olisi se, että lääkkeiden mahdolliset ympäristöhaitat listattaisiin tuoteselosteissa yhtä tarkasti kuin mahdolliset sivu- ja haittavaikutukset ihmisille. Tämä pakottaisi nykyistä kattavampiin tutkimuksiin ja antaisi lääkkeiden ostajille mahdollisuuden valita ympäristöä vähemmän kuormittava tuote.

Ympäristöhaittojen ehkäisy on myös yksi lisäperuste sairauksien ennaltaehkäisylle, jolloin lääkkeitäkään ei tarvita. Ehkäpä olisin voinut ehkäistä omankin tenniskyynärpääni monipuolisemmalla liikunnalla ja vähäisemmällä näppäimistön naputuksella.