Armoton velkoja uhkaa Suomea
Aprillipäivän aattona 2023 Suomi alkoi elää kokonaan velaksi. Ekologisen jalanjälkemme perusteella laskettu ylikulutuspäivä oli 31.3. Ylikulutuspäivä kuvaa sitä, milloin olemme laskennallisesti kuluttaneet kokonaan vuoden aikana syntyvät uusiutuvat luonnonvarat ja ylittäneet luonnon kyvyn käsitellä fossiilisista polttoaineista syntyvät kasvihuonekaasujen päästöt. Kuten WWF toteaa, ihmiskunta tarvitsisi suunnilleen neljä maapalloa, jos kaikki kuluttaisivat luonnonvaroja keskimääräisen suomalaisten lailla.
Suomalaisten kansantaloudellinen ylikulutuspäivä koittaa vasta marraskuun 26. päivä, jos se lasketaan valtion vuoden 2023 talousarviossa esitetyn lainanottotarpeen perusteella. Marraskuun lopun jälkeen Suomi siis elää taloudellisesti velaksi. Vaikka otamme kuluvan vuoden mittaan lisävelkaa, on taloudellinen kestävyysvaje silti mittaluokaltaan ilmiselvästi paljon pienempi ongelma kuin ekologinen kestävyysvaje.
Talous pitää laittaa paikalleen
Hyvä taloudenpito on vain väline parempaan elämään, ei tavoite itsessään. Silti politiikassa ja julkisessa keskustelussa taloudellinen kestävyysvaje herättää yleensä paljon enemmän huolta kuin ekologinen kestävyysvaje. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että talouskasvua tavoitellaan sellaisillakin tavoilla, jotka heikentävät ekologista kestävyyttä. Luonnolta otetaan yhä enemmän velkaa, jotta taloutta saataisiin kestävämmäksi.
Ongelma tässä on se, että luonto on armoton velkoja. Luonnon kanssa ei voi neuvotella. Toisin kuin taloudellista velkaa, luontovelkaa ei voi saada anteeksi, sitä ei voi kuolettaa konkurssissa tai eikä siitä pääse eroon julistautumalla maksukyvyttömäksi.
Kasvava luontovelka näkyy katoavana elonkirjona, aavikoitumisena ja eroosiona, ympäristön mikromuovittumisena, kuumenevana ilmastona, rehevöityvinä järvinä ja happamoituvana merivetenä, harventuneena otsonikerroksena ja lukemattomina muina haitallisina muutoksina. Monet muutoksista ovat hitaasti palautuvia tai käytännössä peruuttamattomia. Sukupuuttoon kuollutta lajia ei pystytä palauttamaan isoillakaan investoinneilla.
Tarvitsemme reilua tulevaisuustaloudenpitoa
Oikeastaan kestävä kehitys vaatii sitä, että tietyn vuoden laskennallisen ekologisen ylikulutuspäivän pitää siirtyä seuraavan vuoden puolelle. Ylikulutus on muutettava alikulutukseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että uusiutuvia luonnonvaroja jää ikään kuin säästöön, metsiä hakkaamatta ja kaloja kalastamatta.
Käyttämättä luonnonvarat eivät silloinkaan jää, vaan ne vahvistavat ekosysteemien toiminta- ja joustokykyä. Tästä muunlajisten elonvoimasta hyötyvät lopulta ihmisetkin. Hyväkuntoiset ekosysteemit selviytyvät paremmin ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöongelmien aiheuttamista ikävistä yllätyksistä ja pystyvät tuottamaan hyötyjä ihmisille tulevaisuudessakin.
Luonnonvarojen käytön vähentäminen ja ekologisen kestävyyden saavuttaminen tuskin onnistuu, elleivät vauraimmat ihmiset tingi totutuista eduistaan. Raaka realiteetti on, että mikään näköpiirissä oleva vihreän kasvun strategia ei riitä aikaansaamaan riittävän laajaa ja nopeaa siirtymää planeetan rajojen sisään.
Epäreilua nykyisistä eduista tinkiminen ei ole, jos perustarpeet saadaan silti tyydytettyä. Elämänlaatumme ei laske kohtuuttomasti, vaikka joudumme luopumaan lentomatkailusta ja autoilusta fossiilisilla polttoaineilla, ylisuurista asunnoista, liiallisesta lihansyönnistä ja kulutuskeskeisestä elämäntyylistä.
Epäreilua on kestämättömän kulutuksen jatkaminen niin, että kohtuuton lasku lankeaa omille lapsillemme, lapsenlapsillemme ja miljardeille muunlajisille. Pelkillä yksilön valinnoilla reiluun ja kestävään taloudenhoitoon ei kuitenkaan päästä. Tarvitsemme päätöksentekijöiltä pitkäjänteistä rohkeutta muuttaa verotusta, lakeja ja yhteiskunnallista ohjausta kohti luonnonlait tosissaan ottavaa ekologista hyvinvointivaltiota.
luonnonvaralta 